Brexitin nokkamies Boris Johnson näyttää säikähtäneen äänestystulosta: "Eroprosessilla ei ole kiire"

Vaikka hän oli juuri saanut suuren voiton ajamassaan kampanjassa eron puolesta ja siten noussut vakavasti otettavaksi pääministeriehdokkaaksi, ei hän suinkaan uhonnut Britannian lähtevän nyt EU:sta ovet paukkuen ja pää pystyssä.

Johnson alkoi pikemminkin empiä ovensuussa, tarrautuen rystyset valkoisina ovenkarmiin ja selittäen, ettei eroprosessin käynnistämisellä EU:n perussopimuksen artikla 50:n nojalla ole mikään kiire.

Monet tulkitsivat hänen esiintymisensä siten, että Johnson oli laskenut jäsenyyden jatkon kannattajien voittavan niukasti, jolloin hän olisi voinut kärkkyä pääministeri David Cameronin paikkaa vaikkapa ensi vuonna. Kun tulos oli toinen kuin piti, näyttää Johnsonilta olevan kartta hukassa.

Tilanne on Johnsonin kannalta uusi, sillä hänet opittiin tuntemaan brittipolitiikassa sanavalmiina ja hauskana esiintyjänä, joka nousi suureen suosioon kansaan menevänä Lontoon pormestarina. Hassujen tempausten lupsakka Boris on ollut viime päivinä kateissa.

Euromyyttien kertoja

Ennen siirtymistään politiikkaan Johnson työskenteli toimittajana. Hän toimi konservatiivisen Daily Telegraph -lehden kirjeenvaihtajana 1990-luvun keskivaiheilla siihen aikaan, kun Suomi, Ruotsi ja Itävalta olivat juuri liittyneet EU:n jäseniksi. Johnsonin esiintyminen ja toiminta EU-koneistoa seuraavien toimittajien joukossa valaisi sitä vaikeaa suhdetta, joka on vallinnut Britannian ja EU:n välillä.

Moni paikalla ollut muistanee edelleen Johnsonin lällättelevät kysymykset komission tiedottajille ennen huippukokousta, jossa oli määrä huomioida Maastrichtin sopimuksen voimaantulo ja siitä seuraavat uudet askeleet kohti talous- ja rahaliittoa.

– Tarjotaanko siellä samppanjaa? Entä kakkua? Hyppääkö (silloinen EU-komission puheenjohtaja) Jacques Delors ulos siitä kakusta, Johnson tivasi ääni inhosta väristen.

Johnson erikoistui tarjoilemaan Telegraphin lukijoille kuvaa EU:sta suurena byrokraattisena rakennelmana, jonka koko tarkoitus oli kiusata brittejä ja pumpata rahaa brittiläisiltä veronmaksajilta. Monesti faktat menivät pesuveden mukana, mutta EU:n typeryyttä ja turhuutta toistavat jutut upposivat lukijoihin kuin kuuma veitsi voihin.

The Times -lehden entinen kirjeenvaihtaja Martin Fletcher kirjoittaa New York Timesissa, että Johnsonin tyyli sai kohtalokkaita seuraamuksia koko brittimedialle. Muut lehdet alkoivat kovassa mediakilpailussa vaatia toimittajiltaan samanlaisia juttuja, kunnes brittimedia täyttyi faktapohjaltaan löyhistä mutta sitäkin värikkäämmistä EU:ta mustamaalaavista jutuista.

Lopputulos nähtiin brexitkampanjassa ja kansanäänestyksen ääntenlaskussa.