Zut alors! Voi hitto! Jännittäväksi meni taas! Kun vielä viime kuussa Ranskan presidentinvaalien lopputulos, Emmanuel Macronin voitto, piti olla ihan itsestäänselvä, tänään tilanne on toinen, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.
Macronin huomattavan selvä kannatusero Marine Le Peniin on viikossa sulanut niin pieneksi, että äärioikeiston ehdokkaalla on ensimmäistä kertaa aidosti mahdollisuus voittaa itselleen länsimaiden vahvin presidentinvirka. Huomenna sunnuntaina käydään Ranskassa ensimmäinen vaalikierros, jonka 12 ehdokkaan joukosta toiselle, ratkaisevalle kierrokselle nousevat taas Macron ja Le Pen, tällä kertaa pelottavan tasaväkisinä.
– Minä en kuulu niihin, joilla on sympatioita Putinia kohtaan! painotti Macron kuluneella viikolla Bretagnessa.
– Minä en ole kaivannut Putinilta kampanjarahoitusta. Muut ehdokkaat ovat sitä kyllä kaivanneet, hän sanoi painokkaasti ympärillä parveilevien äänestäjien muistin virkistämiseksi.
Siinä saivat Bretagnen kaukaisimmassa niemenkärjessä, Finistèressä, sijaitsevan vajaan 2000 asukkaan pikkukylän, Spézetin, äänestäjät osansa Macronin salamakampanjasta ja sen keskeisestä argumentista hänen pahimman vastustajansa suuntaan. Marine Le Penin puolue maksaa edelleen miljoonavelkaansa takaisin Putinia lähellä olevalle venäläispankille.
Marconilla syy olla huolissaan
Tätä Marine Le Penin heikointa kohtaa ovat Macron ja hänen kampanjaporukkansa toistaneet väsymättä kuluneella viikolla etenkin sen jälkeen, kun keskiviikon mielipidemittaukset paljastivat sellaisia lukuja, joista on todella syytä olla huolissaan.
Koskaan aiemmin ei Ranskan presidentinvaalihistoriassa ole kärkiehdokas kokenut moista etumatkan menettämistä yhtä lyhyessä ajassa. Samalla, kun Macronin kannatus laski kaksi prosenttiyksikköä, nousi Le Penin neljä. Macron on parhaimmillaan ollut peräti 13 prosenttiyksikköä edellä kilpailijastaan, ja nyt ero on yllättäen kutistunut enää kahteen ja puoleen prosenttiin.
Se on sellaisen virhemarginaalin sisällä, että nyt on valitettavasti kaikki mahdollista.
Vanha kettu Gérard Collomb oli aivan oikeassa. Maltilliseen oikeiston riveistä ensimmäisenä nuoren Macronin kelkkaan lähtenyt ja siitä palkkioksi sisäministerin salkun saanut Ranskan toiseksi suurimman kaupungin, Lyonin, pitkäaikainen pormestari varoitti jo neljä vuotta sitten, että maakunnissa pinnan alla kytee niin, että painekattila sihisee.
Kun kokematon, mutta itsevarma nuori presidentti ei häntä kuunnellut, pakkasi Collomb laukkunsa ja palasi Lyoniin. Pian alkoivat keltaliivien levottomuudet ja niiden mukana silmitön väkivalta ympäri maata. Macron sai käyttää kaiken taitonsa ja energiansa sekä 17 miljardia euroa valtion rahaa tilanteen rahoittamiseksi.
Maakuntien mielenmaisema, Macronin heikko kohta
Kokenut Collomb nimittäin näki, että Ranskan parhaiden eliittikoulujen kasvattina Macronin heikko kohta oli se, ettei hän tuntenut maakuntien asukkaiden ajatuksia eikä osannut niitä tulkita.
Uusi presidentti teki kyllä rohkeasti kaikkensa maan kipeästi kaipaamien, vaikeiden uudistusten läpiviemiseksi, muttei politiikan untuvikkona osannut käsitellä hankalia kansalaisiaan heidän odottamallaan tavalla. Samalla hän suututti maakuntien väliportaan hallinnon tärkeitä vallanpitäjiä sen sijaan, että olisi saanut heistä hyviä yhteistyökumppaneita ja kansan tuntojen tulkkeja Pariisiin päin.
Sillä Ranska on aina pahalla päällä. Se on aina jostakin hyvin, hyvin vihainen.
Pääkaupungissa Pariisissa on ainakin yksi ellei useita mielenosoituksia vuoden joka ainoana päivänä. Siinä, missä Suomi on maailman onnellisin maa pitkien etäisyyksien päässä , mahdollisimman hankalissa olosuhteissa ankeassa ilmastossa ja pelottavan naapurimaan kyljessä, on keskeisellä paikalla sijaitseva suotuisten olosuhteiden ja leudon ilmanalan vauras Ranska samassa tilastossa vasta sijalla 20 ja alati valittamassa kaikesta. Jopa kaikkien ranskalaisten rakastama suuri johtaja Charles de Gaulle joutui aikoinaan myöntämään:
– Maata, jossa on 367 erilaista juustoa, on mahdoton hallita.
Sota syttyi ja Le Pen toivotti kiireesti Ukrainan pakolaiset tervetulleiksi
Suomesta katsottuna tuntuu oudolta, miten hetkellä, jolloin Euroopassa käydään järkyttävän raakalaismaista sotaa, keskeinen suuri maa on valmis vaihtamaan vallanpitäjää. Yleensähän kriisiaikoina suositaan istuvaa johtajaa. Mutta Ranska on tässäkin toista maata.
Ensinnäkin ranskalaisilla ei ole tuoreessa muistissa samanlaisia kauhukokemuksia sodan armottomuudesta kuin meillä suomalaisilla, sillä Ranskan historian suuri häpeäpilkku liittyy juuri nopeaan antautumiseen toisessa maailmansodassa. Ranskalla ei luonnollisestikaan ole myöskään samanlaista uhkaa hyökkäyksestä sen omalle maaperälle kuin Suomessa, joka hakee nyt hädissään turvaa Natosta.
Putinin hyökkäyssodan aiheuttamassa alkushokissa antoivat ranskalaiset toki vahvan kannatuksensa Macronille, joka EU:n puheenjohtajamaan presidenttinä yritti tarmokkaasti suitsia Putinia ja pitää unionia yhtenäisenä idän uhkaa vastaan. Istuvan presidentin suosio pomppasi silloin jopa yli 30 prosenttiin niin, että pilakuvassa Macron sai esitellä Putinia parhaimpana kampanjapäällikkönään.
Mutta alkushokista selvittyään ja pahalle tuulelle palattuaan ranskalaisten tavanomainen tyytymättömyys nousi taas pintaan. Putinin kanssa pahimmin itsensä ryvettänyt Marine Le Pen puolestaan osasi salamannopeasti sanoa itsensä irti ”ystävyydestään” diktaattorin kanssa ja toivottaa Ukrainan pakolaiset tervetulleiksi Ranskaan.
"Moskovan ystävien koplasta" vain yksi taitoi tempun
Samaa silmänkääntötemppua eivät osanneet hänen kilpailijansa, kaksi muuta äärilaidan ehdokasta.
Le Peniä vieläkin oikeammalla oleva Éric Zemmour, joka oli jo ennestään saanut Wladimir Zemmourin lisänimen ihailustaan idän ”suurta johtajaa” ja ”patrioottia” kohtaan, ei osannut alkuunkaan tulkita ranskalaisten tuntoja Ukrainasta tulevia pakolaisia kohtaan, vaan totesi kylmästi, ettei heillä ole asiaa Ranskaan enempää kuin muillakaan pakolaisilla. Lisäksi Zemmourilta meni kaksi päivää ennen kuin hän tuomitsi Putinin hyökkäyssodan, ja niin hän pudotti itsensä lopullisesti pois presidenttikisan kärkikaartista.
Äärivasemmiston Jean-Luc Mélenchon puolestaan öykkäröi kieltämällä aseavun Ukrainalta Nato-jäsenyydestä puhumattakaan, ja hänkin vitkutteli hyökkäyssodan tuomitsemisen kanssa niin, ettei ainakaan tyylipisteitä tullut. Mutta Mélenchon on silti pysynyt kolmen kärjessä, eikä hänen mahdollisuutensa toiselle kierrokselle vasemmiston äänillä ole ihan poissuljettu.
Mutta kolmen ”Moskovan ystävän koplasta” Le Pen on ainoa, joka osasi kääntää takkinsa välittömästi. Tuhannet Kremlissä Putinin kanssa otetusta valokuvasta tehdyt kampanjajulisteet hävitettiin heti visusti maakuntien kampanjatoimistoista.
Ranskalainen pitää lompakostaan kiinni
Lisäksi Zemmourin, toisen äärioikeistoa edustavan kilpailijan ilmestyminen framille kääntyi lopulta Le Penin eduksi. Hänhän oli jo tehnyt aiemmin perusteellista työtä puolueensa pahimman ääriaineiston kitkemiseksi, ja nyt rasistinen Zemmour hoiti loput. Kun Zemmourin vahvin vaaliteema on maahanmuuttajien karkottaminen Ranskasta, on Le Pen saanut rauhassa keskittyä ranskalaisten jokapäiväisiin murheenkryyneihin, bensan- ja ruoanhinnan nousuun, joista maassa ollaan nyt eniten pahalla päällä.
Sillä sota tai rauha, mikään ei ole ranskalaiselle tärkeämpää kuin oman ostovoiman nostaminen tai vähintään nykyisen tason ylläpitäminen.
Olen joskus yrittänyt vienosti kertoa ranskalaiskamuilleni, miten Suomessa kipeät talousuudistukset jouduttiin tekemään 1990-luvun lamassa, eikä kenelläkään olisi tullut silloin mieleenkään lähteä mekkaloimaan ostovoimasta, vaan kaikki joutuivat ottamaan takkiinsa parempien päivien toivossa. Toistaiseksi en ole saanut ketään ymmärtämään sitä logiikkaa. Sitä ymmärrystä ei ole lisännyt Ukrainan sotakaan.
Kissoista pitävä sinkkunainen, äidillinen Le Pen
Kilpailussa kansan syvien rivien ”sieluista” on Le Pen suoriutunut Macronia paremmin. Macron esitti vaaliohjelmassaan rohkeasti tai tyhmästi riippuen, miltä kantilta asiaa katsoo, eläkeiän noston 62:sta 65:een vuoteen sekä vähävaraisimmille myönnettämän niin sanotun solidaarisuusrahan sitomista 15-20 tunnin työpanokseen viikossa. Molemmat ehdotukset ovat saaneet äänestäjät taas tosi pahalle päälle.
Samaan aikaan kovanaama Marine Le Pen on onnistunut pehmentämään imagoaan suorastaan äidilliseksi. Hän ei ole enää maahanmuuttajien eikä euron vihollinen, vaan kissoista tykkäävä sinkkuäiti, joka osaa selvästi puhua kansan syville riveille Macronia paremmin.
Kukaan ei tunnu muistavan, millainen sekasotku Le Penin esittämä talousohjelma on. Ja jos joku muistaa, että hänen vaaliohjelmassaan on EU-lakien syrjäyttäminen kansallisen lainsäädännön tieltä, Ranskalle vastenmielisten EU-lakien rikkominen ja EU-maksuosuuksien pienentäminen, ne ovat vain kannatettavia asioita.
Le Penin kannattajat eivät katso maan rajojen ulkopuolelle eivätkä tarvitse vahvaa Eurooppaa edes lukuisia nykyisiä uhkia vastaan. Le Pen palauttaa heille tutun ja turvallisen Ranskan, joka pysyy EU:ssa ja pitää euron omilla ehdoillaan.
Macron sai rikkaiden presidentin maineen
Macron on vihdoin – liian myöhään? – ymmärtänyt, että hänen olisi pitänyt aloittaa kampanjointi aiemmin EU-puheenjohtajuudesta ja Ukrainan sodasta huolimatta. Sillä aikaa, kun hän on ollut täysin pois kentältä, on Marine Le Pen tehnyt jalkatyötä maakunnissa jo pitkään. Siellä hänellä on ollut samalla hyvä tilaisuus ihmetellä suureen ääneen, miksei istuva presidentti ajattele kansaa ollenkaan.
Yleensä istuvat presidentit eivät ole ennenkään osallistuneet vaalidebatteihin ensimmäisen kierroksen alla, mutta Macronin kohdalla siitäkin on tehty ongelma.
– Onko Macronia näkynyt? Onko hän häipynyt jonnekin? irvaili vaalidebatissa äärivasemmistolainen Philippe Poutou, yksi lukuisista ”lilliputtiehdokkaista”.
Mielipidemittausten mukaan 65 prosenttia kansalaisista on kyllä sitä mieltä, että Macron on oikeaa presidenttiainesta ja kykenee selviytymään kovissakin kriisitilanteissa, mutta vain 27 prosenttia ajattelee, että hän ymmärtää tavallisten ranskalaisten ongelmia ja huolenaiheita.
Niinpä Macron, joka pääsi aloittamaan vaalikampanjansa vasta viikko sitten viime lauantain jättisuurella vaalikokouksellaan, on kiertänyt koko kuluneen viikon maata Bretagnen lisäksi myös kahdessa muussa maakunnassa, Bourgognessa ja Lounais-Ranskan Poitou-Chrarentissa.
Dijonissa hän sai kuulla suorat sanat tyytymättömältä bourgognelaiselta:
– Te ette ymmärrä, mitä ovat ruokaostokset ja bensatankin täyttäminen!
Samanlaiset moitteet toistuivat vähän joka puolella: Unohdettu keskiluokka, liian pienet eläkkeet, maanviljelijöiden ahdinko ja monet muut asiat.
Selvästi Macronin porukka ei ole saanut läpi viestiä siitä, miten paljon Ranskan kipeästi kaipaamia talousuudistuksia Macron on toteuttanut niin, että maan talouden pyörät pyörivät hyvin ja että sen talous on selvinnyt pandemiasta parhaiten koko Euroopassa, työllisyys on korkealla ja ulkomaiset investoinnit hakeutuvat nimenomaan Ranskaan.
Viisi vuotta sitten Macron sanoi selvästi, että hän joutuu tekemään kipeitä talousuudistuksia voidakseen tehdä sosiaalisia uudistuksia sen jälkeen. Nyt tämä sanoma on unohtunut, ja Macron on saanut ”rikkaiden presidentin” leiman. Yhden viikon vaalikampanjalla ei sellaisia käsityksiä enää korjata.
Macronin valttikortti on nyt Putin-leka
Siksi Macronin porukka onkin nyt keskittynyt lyömään Le Peniä vastaan Putin-lekalla kysymällä, haluavatko ranskalaiset todella antaa vallan Putinin kanssa veljeilleelle EU-vastaiselle poliitikolle.
– Sopii kysyä, mitä tekisi presidentti Marine Le Putin? lohkaisi Macronin puolueen kansanedustaja kampanjoidessaan herkkutorilla ranskalaiseen tapaan.
Täytyy toivoa, että vaalikopissa ranskalaiset miettisivät kahteen kertaan, kuinka suurta vahinkoa äärioikeistosta tuleva presidentti aiheuttaisi Ranskassa puhumattakaan kaaoksesta koko Euroopassa.
Viktor Orbánissa on jo tarpeeksi päänvaivaa EU:ssa ja Boris Johnsonissa Kanaalin toisella puolen. Marine Le Peniä ei siihen soppaan totisesti enää etenkään tässä maailmantilanteessa tarvita.