Helena Petäistön kolumni: EU:n nimitysruletti käy kovilla kierroksilla – Suomella harvinainen mahdollisuus nousta tärkeään pestiin

Macron on avoimesti vastustanut kärkiehdokasmenetelmää, eikä EU-parlamentin keskustaliberaaliryhmä, johon Macronin puolueen 22 meppiä tuovat nyt merkittävän lisän, ollut alun perin omaa ehdokastaan nimittänytkään, kun taas EPP:llä ja sosialistiryhmällä on ollut omat ehdokkaansa jo pitkään.

Molemmat, sekä Merkel että Macron, ovat sitä mieltä, että kärkiehdokasmenetelmä sulkee pois muita mahdollisia hyviä ehdokkaita, kun monimutkaista pakettia aletaan rakentaa. Sitä paitsi Merkelillä on huonoja kokemuksia viiden vuoden takaisesta nimityspaketista, joka nosti EU-komission johtoon Jean-Claude Junckerin - vastoin kummankaan tosiasiallista tahtoa.

Juncker halusi itselleen EU:n presidentin viran, ja Merkel oli jo suostunut siihen, mutta EU-parlamentin silloinen kunnianhimoinen saksalainen puhemies, sosialistien Martin Schultz, vaati EU-parlamentille enemmän valtaa nimitysasiassa ja runnasi läpi Spitzenkandidaten-menetelmän. Juncker voitti EU-komission puheenjohtajaehdokkuuden, ja lopulta Merkel ja Juncker ahdettiin nurkkaan, ja heidän oli hyväksyttävä parlamentin tahto, vaikkei EU:n peruskirja tunne koko valintamenetelmää.

Tällä kertaa saman menetelmän mukaan EU-parlamentin suurimman puolueryhmän valitsemasta kärkiehdokkaasta Weberistä pitäisi siis tulla komission puheenjohtaja. Nyt se ei kuitenkaan enää onnistu.

Huippukokouksessa suurin osa ei ollut vakuuttunut Weberistä eikä koko menetelmästä. Sitä paitsi EPP, vaikka pysyikin parlamentin suurimpana puolueryhmänä, menetti paikkoja vaaleissa, kun taas keskustaliberaalit nostivat puolueryhmänsä paikkamäärää huomattavasti, muistuttaa Macron. EU:n perussopimukseen on kirjattu, että komission puheenjohtajan valinnan täytyy heijastaa parlamenttivaalien tulosta. Sitä voi tulkita monella tavalla.

Kimurantti kuvio

Kuvio on todella kimurantti, sillä EU-parlamenttia ei voi sivuuttaa. Parlamentti voi nimittäin kaataa sekä komission että sen puheenjohtajan, jos se sille päälle sattuu. Ja parlamenttihan voi olla hyvinkin pahalla päällä, kun sen keksimää kärkiehdokasmenetelmää ei noudateta.

Macronin suosikki Junckerin seuraajaksi on ollut alusta alkaen tanskalainen kilpailukomissaari Margarethe Vestager, Junckerin komission kirkkain tähti. Vestager tulee samasta puolueryhmästä kuin Macronin En Marche -puolue, ja ennen kaikkea Macron tunnistaa paljon itseään rohkeassa ja työteliäässä kilpailukomissaarissa, joka on pistänyt liudan suuryrityksiä kuriin amerikkalaisista digijäteistä lähtien. Sellaista ei oltu koskaan nähty komission historiassa. Siksipä Vestager on kaikissa kyselyissä ja mittauksissa reippaasti parhaimpana pidetty komissaari.

Kun EPP:n Weber on hoidettu syrjään, maltillisen oikeiston vahvin ehdokas on kokenut poliitikko ja Brexit-neuvottelijana ansioitunut ranskalainen Michel Barnier. Tiettävästi Merkel voisi hyväksyä Barnierin, oman puolueryhmänsä pätevän edustajan. Mutta Vestagerin etu on hänenkin silmissään se, että hänen mukanaan EU-komissio saisi ensimmäisen naispuolisen puheenjohtajan.

Kummankin kohdalla kyse on siitä, mikä näiden valintojen hinta olisi Saksan silmissä. Saksa voisi mahdollisesti lunastaa hintansa Ranskalta EU:n tulevien budjettineuvottelujen yhteydessä.

EU:n presidentin virkaan pyrkijöitä ei vielä jonoksi asti

Saksalla ei ole ambitiota saada komission puheenjohtajuutta itselleen, päinvastoin, kun Saksan hegemonia on tosiasia, se ei missään tapauksessa halua sitä korostaa. Sitä paitsi komission pääsihteerin paikka ja sitä kautta koko komissio on tosiasiallisesti kyvykkään saksalaisen rautakouran, Martin Selmayrin hallussa.

Saksalle ei olisi siis mitään etua pistää komission johtoon heikkoa saksalaista Weberiä, jolloin vahvan Selmayrin olisi väistyttävä, sillä kahta saman kansallisuuden edustajaa ei johdossa voi olla. Ylipäätään Saksan metodi on ollut miehittää systemaattisesti komission korkeita kakkosvirkoja ja pitää sitä kautta langat käsissään huomaamattomammin.

Jos Barnieria tai Vestageria ei saada sovitetuksi monimutkaiseen pakettiin, jossa täytyy ottaa huomioon poliittiset puolueet, ilmansuunnat, pienet ja suuret maat, sukupuoli, siltä varalta liikkuu monia muita nimiä valintapörssissä, muun muassa IMF:n ranskalainen pääjohtaja Christine Lagarde, Liettuan presidentti Dalia Grybauskaité, maailmanpankin johtaja bulgarialainen Kristalina Georgieva. Sosialistien kärkiehdokas, hollantilainen Frans Timmermans saanee jonkun viroista, mahdollisesti EU:n ulkopoliittisen edustajan viran, johon hän erittäin kielitaitoisena entisenä ulkoministerinä kieltämättä mainiosti sopisikin.

EU:n presidentin pallille pyrkijöistä ei ainakaan vielä ole syntynyt jonoa. Pakettiin kuuluu myös EU-parlamentin puhemiehen virka, jonka tähän asti ovat jakaneet keskenään parlamentin suurimmat ryhmät, EPP ja sosialistit. Nyt parlamentin pirstouduttua on siihenkin käytäntöön odotettavissa muutos.

Suomella harvinainen tilanne

Mutta entä sitten suuren nimityspaketin toiseksi tärkein virka, Euroopan keskuspankin pääjohtajan palli? Siihen Saksan keskuspankin pääjohtajalla Jens Weidmannilla on ollut ambitioita jo pitkään. Mutta yhtä pitkään on ollut selvää, etteivät etelänmaat hyväksy suin surminkaan haukkana tunnettua Weidmannia, joten Macronin tavoin myös Merkel on siirtänyt ponnistelujensa painopisteen mieluisan johtajan saamiseksi EU-komission johtoon.

Periaatteessa EKP:n pääjohtajan virasta päättää pankki itsenäisesti, mutta totta kai sen valinta kuuluu myös kokonaisuuteen. Myös Ranskan keskuspankin pääjohtaja on yksi ehdokkaista, mutta Macron ei siihen virkaan tunnu ruutia tuhlaavan.

Suomella on pienelle maalle harvinainen tilanne, kun sekä Erkki Liikanen että Olli Rehn ovat erittäin vahvoja ehdokkaita keskuspankin pääjohtajaksi. Jos suuren etelänmaan Ranskan Barnier valitaan komisssion johtoon, silloin pienen Pohjoismaan edustajalla olisi hyvät mahdollisuudet nousta keskuspankin johtoon.

Mutta jos komission johtoon tuleekin tanskalainen Vestager, ei toisesta Pohjoismaasta voida ottaa toista suurta johtajaa. Ihan parasta lobbausta suomalaisen keskuspankkijohtajan puolesta olisi siis lobata Michel Barnier komission johtoon. Sitä paitsi Barnier kuuluu tunnetusti Suomen ystäviin.