Mainos

Helena Petäistön kolumni: Ursula von der Leyenin kohtalo vaakalaudalla EU-parlamentissa

Uusi EU-parlamentti uhkaa näyttää mahtinsa, eikä Ursula von der Leyenin valinta EU-komission puheenjohtajaksi ole ollenkaan kirkossa kuulutettu, pikemminkin päinvastoin. Asiasta on määrä äänestää ensi viikon täysistunnossa Strasbourgissa tiistai-iltana, mutta tilanne on niin hankala, että koko äänestyksen lykkäämistäkin on ehditty harkita. Toistaiseksi äänestys heinäkuun 15. päivänä on voimassa, mutta maanantaina ehkä yritetään lykkäystä, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Helena Petäistö.

EU-parlamentilla on siis valta joko hylätä tai hyväksyä jäsenmaiden EU-komissiolle ehdottama uusi puheenjohtaja. Kyseessä on salainen lippuäänestys, ja EU-parlamentti on aiempaa hajanaisempi. Runsaan viikon sulattelun jälkeen vihreiden puolueryhmä on päätynyt siihen, että se äänestää EPP:n eli maltillisen oikeiston von der Leyeniä vastaan.

Eikö Panzer-Uschi kelpaa saksalaisille?

Kolmen muun EU-henkisen puolueryhmän yhteenlasketut äänet riittäisivät von der Leyenin läpimenoon, mutta Saksan demarit ovat pommittaneet puolueryhmänsä muita jäseniä kirjeellä, jossa he paljastavat maanmiehessään, ”Panssari-Uschissa”, näkemänsä viat ja heikkoudet. Von der Leyenin lempinimi juontaa hänen aikaansa Saksan puolustusministerinä.

Jännitystä ilmassa on siis taas yhtä paljon kuin koko nimityspaketin dramatiikkaa ja yllättäviä käänteitä sisältäneessä kokoon kasaamisessakin. Pakostakin sellaisesta jäi monille kalavelkoja. Joidenkin mielestä vaalien häviäjät päätyivät voittajiksi ja voittajat häviäjiksi, ja kaiken kukkuraksi liittokansleri Angela Merkel jätti lopulta itse äänestämättä oman puolueensa saksalaista ehdokasta von der Leyeniä.

Viime viikolla uusi EU-parlamentti onnistui kuitenkin valitsemaan itselleen uuden puhemiehen suhteellisen kivuttomasti. Valinta ratkesi toisella äänestyskierroksella, kun sosialistiryhmän asettama italialainen ehdokas David Sassoli sai enemmistön tuen. Kumpikaan, maltillisen oikeiston puolueryhmä EPP eikä keskustaryhmä RE (Renew Europe), ei asettanut omaa ehdokasta Sassolia vastaan. Se näytti merkitsevän sitä, että kaikki kolme suurinta puolueryhmää hyväksyvät nimityspaketin.

Mutta nyt kaikki on vaakalaudalla. Tyytymättömiä EU-parlamentin kärkiehdokkaan hylkäämiseen löytyy ennen kaikkea saksalaismeppien joukosta puoluekannasta riippumatta, siis myös von der Leyenin omasta puolueesta. Kaiken kaikkiaan juuri saksalaismepit ovat tyytymättömimpiä saksalaisen von der Leyenin valintaan.

Sassolin puhemiesäänestyksen ensimmäisellä kierroksella osa EPP:n äänistä lienee mennyt tsekkiläiselle euroskeptikkojen ehdokkaalle ja sosialistiryhmän ääniä vihreiden ehdokkaalle, kunnes rivit suoristuivat toisella äänestyskierroksella. Saksalaisilla on vara olla kranttuja tietoisina siitä, että komission koneisto on jo muutenkin heidän hallussaan, niin ovelasti sakut ovat huomaamatta miehittäneet vahvoilla miehillä koko koneiston kakkosketjun komission pääsihteeriä, rautakoura Martin Selmayria myöten.

Barroso oli edellinen yllätysehdokas

Viimeksi von der Leyenin kaltainen yllätysehdokas hyppäsi hatusta 15 vuotta sitten, kun kaikkien ennakkosuosikkien kaatumisen jälkeen (joukossa Suomen Paavo Lipponen) Merkel keksi vetäistä Portugalin värittömän pääministerin Jose-Manuel Barroson nimen ja lobbasi tämän maaliin. Erona tämän kertaiseen sirkukseen oli se, että Barroson nimeä ei ollut edes kuiskaten mainittu missään, kun taas von der Leyenin nimi pyöri keskusteluissa koko ajan lähtemättä lentoon. Von der Leyenistähän piti alun perin tulla Merkelin manttelinperijä, mutta sitten heidän välillään tapahtui jotakin, eikä asiasta enää puhuttu, ja puolueen johtoon nousi uusi suosikki AKK, jonka nousua Merkel kuulemma jo katuu...

Nyt von der Leyen hyppäsi ulos - yllätys yllätys! - Ranskan presidentin Emmanuel Macronin hatusta.

Miten toisiaan nokittaneet Macron ja Merkel sitten päätyivät tähän yllätysratkaisuun? Monimutkainen kuvio lähti rullaamaan välittömästi epäonnistuneen juhannushuippukokouksen jälkeen.

Macron tuli pitämään tiedotustilaisuuttaan tunnin viiveellä siksi, että hän oli käynyt pitkät neuvottelut Espanjan uuden pääministerin, sosialistien Pedro Sanchezin kanssa. Macronhan oli säästänyt Merkelin likaiselta työltä kaatamalla tämän puolueen, maltillisen oikeiston EPP:n liian kokemattoman kärkiehdokkaan Manfred Weberin, jonka EU-parlamentin sosialistiryhmä ja keskusta ER olivat jo ilmoittaneet joka tapauksessa kaatavansa europarlamentin äänestyksessä. Merkelin kyvyttömyys päästää irti jo alun perin mahdottomasta Weberistä oli osoittanut häneltä taitamattomuutta ja johtajuuden puutetta, jotka vain vahvistuivat nimityssirkuksen loppusuoralla.

Sushi-kompromissi kaatui, Itä-Eurooppa juhli

Macron otti suuren Espanjan liittolaisekseen Merkeliä vastaan, ja Sanchez haki ehdotukselle vielä Portugalin tuen. Juhannushuippukokoukseen tullessaanhan Macron oli sanonut ääneen omat suosikkinsa EU-komission puheenjohtajan paikalle: tanskalainen liberaali Margarethe Vestager, hollantilainen demari Frans Timmermans ja ranskalainen Brexit-neuvottelija, EPP:n Michel Barnier - tässä järjestyksessä. Hänelle ei siis ollut vaikeaa hyväksyä sosialistien kärkiehdokasta Timmermansia EU-komission johtoon; päinvastoin miesten Eurooppa-linjaukset ovat yhteneviä, ja Macronin, Ranskan sosialistipuolueen entisen jäsenen, suuri johtoajatus on olla ”ei oikealla eikä vasemmalla”.

Macronin kanssa samat Eurooppa-linjaukset omaava EU-parlamentin entinen puhemies, saksalainen demari Martin Schulz puolestaan pisti oman painostuksensa päälle ja uhkasi Merkeliä koalitiohallituksen kaatumisella, ellei EPP:n Junckerin vahvana oikeana kätenä kykynsä näyttänyt Timmermans kelpaa.

Näin syntyi Macronin ja Merkelin välinen "sushi-kompromissi" Osakan G20-huippukokouksen kulisseissa, ja Timmermansista piti tulla kaikkien hyväksymä komission puheenjohtaja. Mutta kukaan ei ollut arvannut Merkelin täysin kadonnutta auktoriteettia oman puolueensa EPP:n sisällä.

Puoluetoverit Itä-Euroopan Visegrád-maista eivät hyväksyneet oikeusvaltioperiaatetta vahvasti väistyvässä komissiossa puolustanutta Timmermansia suin surminkaan, eikä Merkelillä ollut siihen riittäviä panoksia. Timmermansin kaatuminen oli siis Itä-Euroopan maiden suuri voitto. Sen jälkeen niille ei enää jäänytkään jakovaraa pakettiin EU-komission kolmatta varapuheenjohtajaa enemmän, vaikka Itä-Euroopalle oli kaavailtu taas EU:n presidentin virkaa.

Kun Timmermans-kompromissi kaatui ja nimitysruletti jäi tauolle, Macron poistui paikalta Pariisiin tuohtuneena todeten, että jos EU ei muuta päätöksentekosääntöjään, se menettää kaiken uskottavuutensa niin kansalaisten kuin ulkovaltojen silmissä. Palattuaan paikalle hän ehdotti itse Weberin tilalle toista saksalaista maltillisen oikeiston edustajaa, jolla on tarpeeksi kokemusta ja joka on kaiken kukkuraksi vielä nainen. Muut jäsenmaat hyväksyivät paketin, mutta saksalaismedia ennakoi jo vaikeuksia tivaamalla Macronilta, miten ihmeessä hän saattoi ehdottaa von der Leyeniä. Johon taas Macronin oli pakko ihmetellä, eikö saksalaisille kelpaa saksalainen ja vielä EU-komission johtoon, mitä ei ole nähty sitten 1960-luvun.

Valmis paketti, mutta revitäänkö se kappaleiksi?

Eurooppalainen media saksalaiset etunenässä on pitänyt Macronia nimityspaketin suurena voittajana. Kyllä hän Merkelin nokituksessa voittikin, mutta joutui joustamaan paljosta. Macronin päämääränä on edelleen unionin uudistaminen, mihin hän viittasi myös arvostellessaan absurdia päätöksentekomenetelmää, joka vain syventää erimielisyyksiä jäsenmaiden välillä. EU:n uudistamiseen hän olisi ehdottomasti tarvinnut "oman" ehdokkaansa komission johtoon; ei ollenkaan välttämättä ranskalaista, mutta sellaisen, joka olisi hänen kanssaan samoilla linjoilla kuten tanskalainen Vestager ja hollantilainen Timmermans.

"Oma" ehdokas EU-komission johtoon oli pitkään ollut sekä Macronin että Merkelin ykköstavoite, myös Merkelin sen jälkeen, kun kävi selväksi, etteivät etelänmaat hyväksyisi saksalaisten haukkaa Jens Weidmannia Euroopan keskuspankin johtoon. Syy siihen, että Macron lähti viimeisellä viikolla ajamaan voimalla EKP:n pääjohtajuutta ranskalaiselle Christine Lagardelle, oli hinta Espanjan tuesta paketille, sillä Espanjalle Weidmann piti saada ehdottomasti pois pelistä.

Päteväksi katsomansa saku EU-komission johdossa on Macronille kaikkea muuta kuin dream team unionin uudistamiseen, mutta sai hän sentään Vestagerin ja Timmermansin varapuheenjohtajiksi tätä vahtimaan sekä lisäksi hyvän kamunsa ja puoluetoverinsa Belgian Charles Michelin EU:n presidentiksi ja vaatimansa kaksi naista huippuvirkoihin.

Mutta tämän suurella vaivalla ja ponnistuksilla aikaansaatu paketti on nyt vaarassa kaatua EU-parlamentin äänestykseen. Sosialistiryhmän muut kuin saksalaisjäsenet eivät ole yhtä jyrkästi von der Leyeniä vastaan kuin sakut itse. Joka tapauksessa luvassa on äärimmäisen jännittävä, jännittynyt ja tulokseltaan ennalta arvaamaton äänestys.  

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja