EU:n nimitysruletissa on monta yhteensovitettavaa palasta. Keskeisin on tälläkin kertaa Saksan ja Ranskan erimielisyys siitä, ketä voidaan nimittää EU:n huipputehtäviin ja ketä ei. Liittokansleri Angela Merkel ei halua kävellä EU-parlamentin yli. Ranskan presidentti Emmanuel Macron taas tekisi sen ilman suurempia kakisteluja.
Yksi asia näyttää nyt selvältä. Helsingissä viime joulukuussa EU-parlamentin keskustaoikeistoryhmän eli EPP:n kärkiehdokkaaksi valittu saksalainen Manfred Weber ei pääse toteuttamaan unelmaansa.
Weberiä ei valita EU:n komission puheenjohtajaksi, koska hän ei saa taakseen enemmistöä parlamentissa eikä EU-maiden johtajien muodostamassa Eurooppa-neuvostossa, joka on koolla Brysselissä.
Moni EPP-poliitikko on jo ehtinyt haikailla Suomen Alexander Stubbin (kok.) perään. Hänellä olisi ollut kaikkea sitä, mikä Weberiltä puuttuu: hallituskokemusta ja ylivertaista kielitaitoa.
Weberin tappioon varmat asiat sitten loppuvatkin. Kukaan ei osaa sanoa, mitä suurimman parlamenttiryhmän kärkiehdokkaan kompastumisesta lopulta seuraa tai kuka on jatkossa todella vahvoilla, kun avainpaikkoja täytetään.
Aikataulu venyy
Pääministeri Antti Rinne (sd.) toivoi ennen kokouksen alkua, että paketti saataisiin kasaan torstai-illan ja perjantain aikana Brysselissä tai viimeistään ennen kuin EU-parlamentti 2. heinäkuuta valitsee itselleen uuden puhemiehen.
Toiveen ensimmäinen osa tuskin toteutuu. Brysselissä juututtiin illan tunteina jankkaamaan ennen muuta sitä, millä perusteilla EU:n komission puheenjohtaja valitaan. Todennäköisempää on, että ratkaisu puristetaan uudessa huippukokouksessa kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa.
Saksa korostaa liittokansleri Angela Merkelin johdolla parlamentin määräysvaltaa ja ns. kärkiehdokasmenettelyä, jossa komission puheenjohtaja pitää valita parlamenttiryhmien asettamista ykköskandidaateista.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on toista mieltä. Hän ei halua luovuttaa liikaa valtaa parlamentille. Myös pääministeri Rinne säilyttäisi Yle:n uutisten mukaan mahdollisimman paljon päätäntävaltaa jäsenmailla.
Tämä takalukko pitää avata ensin ennen kuin nimityspaketin palasia voidaan pudotella paikoilleen.
Viittä nimeä etsitään
EU-johtajien pitäisi löytää komission puheenjohtajan lisäksi uusi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Puolan Donald Tuskin tilalle, parlamentin puhemies Italian Antonio Tajanin seuraajaksi, ulkosuhteiden hoitaja niin ikään Italian Federica Mogherinin paikalle sekä pääjohtaja Euroopan keskuspankille, jota sitäkin johtaa italialainen Mario Draghi.
Komission puheenjohtajan valinnassa jäsenmaiden johtajat eivät voi ohittaa Euroopan parlamenttia.
Yhä selvemmältä näyttää, että jos EPP:n Weberiä ei valita, myös sosiaalidemokraattien hollantilainen kärkiehdokas, komission nykyinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans ja liberaalien tanskalainen kilpailukomissaari Margarethe Vestager putoavat pois komission puheenjohtajapelistä. Muihin huipputehtäviin heidät voidaan kuitenkin vielä nimittää.
Koko paketin kannalta hankalimmaksi tehtäväksi nousee silloin sellaisen kompromissiehdokkaan löytäminen, jonka sekä parlamentti että jäsenmaiden johtajat hyväksyvät komission vetäjäksi.
Osana ratkaisua vahvistetaan todennäköisesti entisestään jo kertaalleen periaatteessa sovittua kärkiehdokasmenettelyä. Ilman sitä sopua parlamentin kanssa ei synny.
Barnierin tähti nousee
Toistaiseksi potentiaalisin kompromissiehdokas näyttäisi olevan brexit-neuvotteluista vastannut ranskalainen komissaari Michel Barnier. Hänen ympärilleen olisi mahdollista sovitella kokonaisuus, joka menee läpi sekä Pariisissa että Berliinissä ja sitä kautta myös muissa jäsenmaissa ja parlamentin poliittisissa ryhmissä.
Jos tai kun Barnierista päästään ennemmin tai myöhemmin sopuun, muiden palasten sovittaminen on helpompaa. Itä-Euroopan pitää saada omansa, parlamentin poliittisten ryhmien pitää olla tyytyväisiä ja mieluummin kahteen huippupaikkaan pitää löytää nainen.
Jos Barnier nousee komissaariksi, seuraava Euroopan keskuspankin pääjohtaja voi hyvinkin olla suomalainen.
Saksalaiset EU-diplomaatit ja Merkelin hallituksen EU-neuvonantajat korostavat, että Berliini tuskin lähtee tässä ruletissa enää ajamaan Bundesbankin pääjohtajaa Jens Weidmannia EKP:n pääjohtajaksi. Se ärsyttäisi liikaa ylivelkaantunutta Italiaa, jonka populistihallitus on lähikuukausien isoin haaste euroalueelle ja koko EU:lle.
Suomalaiset ovat riittävän saksalaisia
Saksa pyrkii kuitenkin pitämään huolen siitä, että EKP:n pääjohtaja on ”riittävän” saksalainen. Näihin raameihin Suomen Pankin nykyinen pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) ja hänen edeltäjänsä Erkki Liikanen (sd.) sopivat hyvin.
Pääministeri Rinne oli ennen varsinaista huippukokousta sitä mieltä, että suomalaisen nousu EKP:n ykköseksi on täysin mahdollista.
Jo jonkun aikaa on näyttänyt siltä, että kahdesta vahvasta ehdokkaasta kokeneempi, eli Liikanen, on himpun verran vahvemmassa asemassa. Hänellä on pidempi keskuspankkikokemus ja hän on toiminut valtiovarainministerinä.
Rehnin puolesta puhuu se, että hänellä on takanaan valuuttakomissaarin kokemus. Toisaalta Rehnin maine kärsi Kreikan velkakriisin aikana kolauksia erityisesti Etelä-Euroopassa.
Edelleen on myös täysin mahdollista, että johtajarulettia pyöritetään vielä syksyllä tai jopa loppuvuodesta. Solmu on tiukka ja sitä vedetään koko ajan tiukemmaksi monista eri suunnista.
Kaikki osaset eivät välttämättä löydä paikkaansa ennen kuin parlamentti valitsee uuden puheenjohtajan eikä tämä valinta ole kaikissa tapauksissa omiaan helpottamaan muita jäljelle jääviä nimityksiä.