Heinää ja helppoutta – piharakentamisen muotivinkit

Tänä vuonna Hyvinkäällä järjestettävät Asuntomessut esittelevät asuntorakentamisen lisäksi myös piharakentamisen muotia.

– Keskeisin trendi on helppohoitoisuus. Sitä toivottiin melkein kaikissa kohteissa, projektijohtaja Raija-Leena Ahtola-Markstiivistää.

Asuntomessuilla piharakentamisen trendielementti ovat heinät.

– Lontoon suurilla puutarhamessuilla oli villiä niittyä ja luontoa. Se ei ole vielä rantautunut Suomeen, mutta kukkakedot tulevat varmasti tännekin jonkin vuoden kuluttua, Ahtola-Marks ennustaa.

Heinät ovat suosittuja, mutta sen sijaan laajoja nurmikenttiä ei enää näy. Joissain kohteissa nurmikon sijaan on laitettu tekonurmea, joka on erityisesti lapsille miellyttävä siksi, ettei se houkuttele ötököitä.

– Kun näin kolme lasta pomppimassa trampoliinilla ja heittämässä kuperkeikkaa ja keskustelin rakentajan kanssa, ymmärsin, että tekonurmi on ihana. Lapsille se on parempi kuin tavallinen nurmi.

Koristepensaiden sijaan monelle pihalle on istutettu hyötykasveja, kuten hedelmäpuita ja marjapensaita. Muutamalla on pihallaan pieni ryytimaa.

– Pihoihin on panostettu paljon. Muutama vuosi sitten messualueilla oli muutama puska ja siirtonurmea, mutta nyt niissä osissa, jotka on rakennettu, on jokin idea, Ahtola-Marks sanoo.

Messualue on kuivalla kankaalla, jossa on paljon kivikkoa. Ympäristövastuun takia alueella on käytetty paljon paikallista kiveä. Ympäristöasioiden takia pihoilla on entistä enemmän myös erilaisia vesiaiheita, kuten turvesuo ja pihavesiallas, joihin kerätään sateesta ja sulamisesta tulevaa hulevettä.

LUE MYÖS MUUT ASUNTOMESSUJUTUT:

Leenastiina Simola/Jokakoti.fi

Kuvat: Antero Tenhunen/Asuntomessut

Lue myös:

    Uusimmat