Hazel sai ensimmäisen orgasmin yksin vasta 24-vuotiaana. – En voinut uskoa, että olin elänyt pimeydessä niin kauan, nainen kuvailee nyt.
Hazel Evans muistaa edelleen toukokuisen illan vuonna 2018. Silloin hän sai ensimmäisen klitorisorgasminsa yksin.
– Olin hiljattain löytänyt sarjan ohjevideoita klitoriksen stimuloinnista. Olin vasta hiljattain tajunnut, että tämä kehon osani on todella olemassa, ja halusin kokeilla. Olin yrittänyt jo pari kertaa aiemmin samalla viikolla, ja aistin, että olin lähellä, mutta mitään räjähdystä ei tapahtunut, Hazel kuvailee Huffington Post -lehdessä.
Tuona päivänä hän kuitenkin sai orgasmin itsetyydytyksen avulla. Hazel oli 24-vuotias.
– Siihen asti olin ihan aidosti uskonut, että tarvitsen miestä saadakseni orgasmin. En ollut koskaan oppinut toisin, Hazel sanoo.
– Kun olin ollut sinkku ja seksuaalisesti turhautunut, olin vain vellonut tuskassa sen vuoksi, etten voi harrastaa seksiä, ja vaistoni käski aina mennä etsimään seksipartneria, joka auttaisi minua laukeamaan. En tajunnut, että se oli jotakin, mille voisin tehdä jotain itse
"Olin yli vuosikymmenen myöhässä"
Kun Hazel sitten löysi "oman tien onneen", hän kauhistui omaa naiiviuttaan.
– Kun kysyin Googlelta "missä iässä tytöt alkavat normaalisti masturboida?", opin, että "12-vuotiaana" on suosituin vastaus. Olin yli vuosikymmenen myöhässä masturbaatiobileistä enkä voinut uskoa, että olin elänyt pimeydessä niin kauan, Hazel kuvailee.
Hän oli aina olettanut tietävänsä "vähän kaikista asioista"; Hazel oli hyvä koulussa ja käytti vapaa-aikansakin opiskellen erilaisista itseään kiinnostavista aiheista, ja hänen ystävänsä pitivät häntä itsellisenä naisena.
Nyt Hazelille kuitenkin selvisi, että oman kehonsa suhteen hän oli oppimaton.
– Halusin tietää, olinko ainoa, jolla kesti näin kauan löytää masturbaatio. Lähestyin aihetta ystävieni kanssa ja sain tietää, että todellakin olin outolintu. Suurin osa masturboi säännöllisesti ja oli tehnyt niin varhaisesta teini-iästä lähtien.
