Hätäkeskus vastaa yleensä alle puolessa minuutissa – tavoitteesta silti jäätiin

Hätäkeskuspuheluiden vastausaika jäi hieman tavoitteesta viime vuonna, kertoo Hätäkeskuslaitos. 

Noin 92 prosenttia hätänumeroon soittaneista sai vastauksen alle 30 sekunnissa. Tulostavoite oli 95 prosenttia. Vuonna 2015 vastaava luku oli 94 prosenttia. 

Suuri syy tavoitteesta jäämiseen on Hätäkeskuslaitoksen mukaan se, että henkilökuntaa ei ole tarpeeksi.  

– Nopea vastausaika vuoden- ja vuorokaudenajasta riippumatta vaatii aina tietyn päivystäjämäärän, joka on meille tällä hetkellä iso haaste. Tutkintokoulutus ei tuota niin paljon hätäkeskuspäivystäjiä kuin tarvitsisimme. Heikoin tilanne meillä on Vaasan hätäkeskuksessa, jossa kaikkia avoimia virkoja ei ole saatu täytettyä, kertoo hätäkeskuspalveluiden johtaja Marko Nieminen

Hätäkeskuslaitos otti viime vuonna vastaan yhteensä noin 2,7 miljoonaa hätäilmoitusta. Tämä tarkoittaa reilua 300:aa ilmoitusta tunnissa. Uuden vuositilaston mukaan hätäilmoitusten määrä on laskenut jo kolmatta vuotta peräkkäin. Niemisen mukaan laskua selittää se, että virheelliset ilmoitukset ovat vähentyneet viimeisten viiden vuoden aikana. 

– Suomessa tunnistetaan entistä paremmin sellaiset tilanteet, joissa hätäkeskus ei ole oikea taho avun antamiseen, Nieminen toteaa. 

Virheellisten ilmoitusten määrä on silti edelleen suuri. Viime vuonna hätäkeskuksissa otettiin vastaan yhteensä noin 581 000 virheellistä ilmoitusta.  

Lue myös:

    Uusimmat