Suomessa käynnistyy erikoinen koulukokeilu, joka mahdollistaa peruskoulun toiminnan yli kuntarajojen.
Ensi elokuun alussa Kannuksen Eskolan lakkautettu kyläkoulu tulee osaksi Lapinjärven kunnan koulutoimea. Lapinjärvi sijaitsee noin 500 kilometrin päässä Kannuksesta.
– Kyllä, Eskolan kylän koulusta tulee meidän Hilda Käkikosken koulun sivutoimipiste, vahvistaa sivistystoimenjohtaja Pia Aaltonen Lapinjärveltä.
Kannus lakkautti koulun jo kohta neljä vuotta sitten, mutta vanhemmat ovat pyörittäneet sittemmin koulua kotikoulupohjalta: he ostivat koulun kunnalta eurolla ja ovat maksaneet itse opettajan palkan, koulukirjat ja kouluruuat. Nyt opetus palaa takaisin kunnalliseksi perusopetukseksi – tosin opetuksen järjestäjä on kaukana eteläisessä Suomessa.
– Onhan tämä helpotus ja tuntuu hienolta, että asia järjestyi näin, kiittelee vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Satu Kumpulainen.
Asiaan on liittynyt paljon valmistelua ja yksityiskohtien hiomista.
– Uskon, että viimeisetkin seikat saadaan sovittua hyvissä ajoin ennen elokuun alkua. Siihen saakka koulua käydään kotikoulun nimissä, kertoo Kumpulainen.
Ministeriö seuraa sivusta
Kunnat ovat siis hyväksyneet sopimuksen kouluyhteistyöstä. Kokeilu on viety läpi valtioneuvoston kokeiluhankkeena, joten siihen ei ole haettu eikä pyydetty opetusministeriön tai esimerkiksi Kuntaliiton lausuntoja.
Opetusministeriön hallitusneuvos Janne Öberg sanoo, että hanketta seurataan mielenkiinnolla.




