Teollisuuskadun ja Aleksis Kiven kadun välissä sijaitseva rakennus halutaan ottaa jälleen käyttöön.
Helsingin Dallapénpuistossa sijaitseva entinen ruumishuone etsii nyt uusia toimijoita. Tila on nyt ollut viisi vuotta tyhjillään, ja Helsingin Kaupunkitilat Oy haluaa selvittää, millaista toimintaa tilassa voitaisiin tulevaisuudessa järjestää.
Rakennuksen on suunnitellut Albert Nyberg, ja se valmistui vuonna 1923 ruumishuoneeksi, Kaupunkitilojen tiedotteessa kerrotaan.
Moni saattaa muistaa rakennuksen myös nuorisotalona, jollaisena se toimi vuodesta 1986 vuoteen 2019. Tilassa oli myös studio ja bändien harjoitustiloja, ja muun muassa Maija Vilkkumaa ja Samuli Putro ovat aloitelleet uraansa tässä rakennuksessa.
– Kyseessä on hyvin erityinen rakennus, jonka mielenkiintoinen historia vilisee sekä ruumiita, kasvutarinoita, että suomalaisen musiikin legendoja. Se ansaitsee ehdottomasti mahdollisuuden palata osaksi elävää kaupunkikulttuuria, sanoo Helsingin Kaupunkitilat Oy:n toimitusjohtaja Peggy Bauer tiedotteessa.


