Hannah ei ehtinyt sairaalaan asti synnyttämään. Kun aviomies Andy yritti viittilöidä ohi ajanutta ambulanssia pysähtymään, sattui erikoinen väärinkäsitys.
Hannah Howell synnytti lapsensa kaupan parkkipaikalla. Kun mies Andy yritti viittilöidä paikalle apua, sattui väärinkäsitys, kertoo Metro.
Ambulanssi ei pysähtynytkään
Kaksikolla on entuudestaan toinenkin lapsi. Brittipari oli kiitämässä sairaalaan Hannahin synnytyksen käynnistyttyä. Matkalla Hannah kuitenkin ymmärsi, etteivät he ehtisi ajoissa.
– Olimme ajaneet varmaankin kymmenen minuuttia, ja sanoin aviomiehelleni "vauva tulee tasan nyt", Hannah kuvailee.
He päättivät pysähtyä kaupan pihaan. Andy huomasi ohi ajavan ambulanssin ja päätti viittilöidä sitä paikalle. Hän ei onnistunut; ambulanssi ajoi ohi.
Isä auttoi pojan maailmaan
Andy päätyi lopulta soittamaan apua. Ammattilaisten ohjeistamana hän auttoi maailmaan poikansa Wilfin.
– Poika oli jo puoliksi ulkona etupenkillä, minulla oli vielä turvavyökin päällä, Hannah muistelee.
– En koskaan unohda sitä, kun kuulin "onnea, lapsenne syntyi 10.47 aamulla" puhelimesta. Se oli maagista ja kaikki olivat uskomattomia.
Ambulanssin henkilökunta oli olettanut Andyn kannustavan heitä
Hannah kertoo, että kaupan omistaja kertoi tarjoavansa parin käyttöön mitä he ikinä tarvitsisivatkaan; lisäksi hän esti muita autoja ajamasta parkkialueelle. Joku kiikutti Hannahille kukkia. Sama ambulanssi, joka oli ohittanut parin aiemmin, palasi noutamaan heidät.
Kävi ilmi, että ambulanssin henkilökunta oli olettanut Andyn kannustavan heitä koronapandemian aikaisesta työstä. Monissa maissa on otettu käyttöön . Ensihoitajat olettivat Andyn huitovan heille kannustusmielessä.
