Hanna sanoo suorat sanat Bachelor-Tuomaksen käytöksestä kameroiden sammuttua: "Muuttui yhtäkkiä vähän kylmemmäksi ja välinpitämättömämmäksi"

Bachelor-sarjan Hanna:"Arvostan rehellisyyttä" 0:55
Hanna kertoo, mitä mieltä hän on Tuomaksen päätöksestä

Tuomakselta viimeisen ruusun saanut Hanna kertoo, että Tuomaksen käytös muuttui kameroiden sammuttua.

Bachelor 2022 -kausi huipentui tiistaina 17. toukokuuta esitettyyn päätösjaksoon. Päätösjaksossa nähtiin jännittävä valintaseremonia, jonka päätteeksi Tuomas ojensi viimeisen ruusunsa Hannalle.

Kaksikko vieraili yhdessä muutama kuukausi päätösjakson jälkeen kuvatussa viimeisessä Ruusun jälkeen -jaksossa. Vierailun aikana kävi ilmi, että Tuomaksen ja Hanna juttu tuli tiensä päähän vain kahden tapaamiskerran jälkeen.

Hanna kertoo MTV Uutisille, että sai matkan aikana Tuomaksesta lämpimän, ystävällisen ja avoimen kuvan. Hän sanoo tykästyneensä miehessä nimenomaan näihin piirteisiin.

– Se oli aika jännä se muutos, mikä tapahtui siinä kohtaa, kun kamerat sammuivat, hän sanoo.

– Se lämpö, mikä hänen luonteestaan välittyi, muuttuikin yhtäkkiä vähän kylmemmäksi ja välinpitämättömämmäksi. Ei tuntunut, että ohjelman jälkeen hänellä olisi ollut hirveästi intressejä jatkaa tutustumista, hän jatkaa.

Hanna kertoo yllättyneensä, kun Tuomas pisti kaksikon jutun poikki puhelimitse vain parin tapaamiskerran jälkeen. Naisen mukaan Tuomas päätti orastavan suhteen vedoten siihen, ettei hänelle ollut syntynyt suurempia tunteita.

Hannan mukaan pariskunta oli käynyt muutamaa päivää aikaisemmin keskustelua suhteensa tilasta.

– Silloin muutamaa päivää aikaisemmin häneltä tuli vielä viestiä, että hän on kyllä kiinnostunut ja harmi, jos olen kokenut, että tilanne on minulle kysymysmerkki. Muutamassa päivässä hänen fiiliksensä muuttuivatkin yllättäen, hän toteaa.

– Olin vähän ihmeissäni, mutta en sen enempää draamaa siihen luonut. Se tuli niin puskista, etten tiedä, lähtikö hän ihan oikein perustein tuohon ohjelmaan, Hanna jatkaa.

Hanna kertoo kaksikon jutelleen sen jälkeen, kun he olivat vierailleet yhdessä Ruusun jälkeen -ohjelmassa.

– (Tuomas) koki, ettei ollut oikein reflektoinut sitä tilannetta niin paljoa ja sanoi ettei ollut tajunnut, miten hän oli loukannut minua, Hanna kertaa.

Muutoin Tuomas ja Hanna eivät ole liiemmin pitäneet yhteyttä.

Hanna kertoo olevansa tällä hetkellä sinkku.

– Mikäli jotain mukavia ihmisiä löytyy, niin olen kyllä avoimin mielin, hän naurahtaa.

Nainen sanoo olevansa kiitollinen ohjelman tarjoamasta kokemuksesta, vaikka sen loppuratkaisu ei ollutkaan sadunomainen.

– Ei ole kaduttanut yhtään, että lähdin mukaan, hän toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat