Ylöjärveläinen Hanna pelasti tokkuraisen Aleksi-pöllön varmalta kuolemalta – "Veikkaan, että tämä olisi ollut sen viimeinen päivä"

Hanna pelasti tokkuraisen Aleksi-pöllön varmalta kuolemalta 0:10

Ylöjärveläisen Henna Pelkosen mies havahtui aamuhämärässä työmatkallaan tiellä olevaan tummaan möykkyyn. Hän ajoi autonsa syrjään ja löysi tokkuraisen viirupöllön.

Mies ei ehtinyt itse jäädä paikan päälle hoitamaan eläintä, vaan soitti vapaapäiväänsä viettävälle Hennalle, joka haki pöllön kotiinsa.

– Sillä oli tullut sieraimesta verta. Muuten se oli ihan omilla jaloillaan ja pää tukevasti hartioilla. Olisiko sitten lentänyt autoa päin? hän arvelee.

Aleksi pääsi hoitoon lämpöpullon päälle

Eläinhoitajana työskentelevä Pelkonen haki koiran näyttelyhäkin, jonka hän pehmusti sanomalehdillä ja kietaisi viltin häkin päälle.

– Nyt pöllö nököttää häkissä toisen lämpöpullon päällä.

Kansalliskirjailijan nimipäivän kunniaksi siivekäs pörröpallo sai nimekseen Aleksi.

Ruuaksi lihasuikaleita

Ruuaksi otus on saanut ensihätään lihasuikaleita. Pelkosen mukaan pöllöt saavat suurimman osan tarvitsemastaan nesteestä ravinnon mukana.

– Siinä on sellainen riski, että jos juottaa ruiskulla, se saattaa mennä keuhkoihin, eläintenhoitaja tietää.

"Onneksi mies huomasi"

Hän arvelee, ettei Aleksille olisi käynyt hyvin, jos hänen miehensä ei olisi huomannut sitä ajoissa.

– Tuskin sille hirveän hyvin olisi käynyt. Onni onnettomuudessa, että mies huomasi sen.

– Täällä liikkuu myös kettuja ja kissoja, joten veikkaan, että tämä olisi ollut sen viimeinen päivä.

Huomenna vapauteen?

Pelkosen mukaan Aleksi lepää vielä tämän päivän ajan, ja mahdollisesti jo huomenna se pääsee takaisin luontoon.

– Sillä on siivet kunnossa ja refleksit jaloissa. Katsotaan huomenna, voiko sen laskea vapauteen.

Lue myös:

    Uusimmat