Syöpää sairastava parikymppinen Luna huomasi viime perjantaina himoitsevansa Oreo-keksejä ja täysmaitoa. Kerrottuaan mieliteostaan Facebookissa, tuntemattomat riensivät apuun.
Kun Luna Ronimus alkoi viime syksynä oksentaa verta, hänen miesystävänsä patisti naisen sairaalaan. Parikymppinen nainen oli kärsinyt omituisista vatsaoireista syksyn mittaan. Häntä oksetti jatkuvasti ja maha oli koko ajan joko löysällä tai kovalla.
Tamperelaisnaiselle tehtiin mahalaukun tähystys ja otettiin koepalat. Jo tutkimusvaiheessa lääkärit olivat melko varmoja, että kyseessä ei ollut pelkkä normaali vatsan oikuttelu. Parin viikon kuluttua, marraskuun lopussa, lääkärit lausuivat tuomionsa. Lunalla oli mahasyöpä.
– Tuli sellainen epäuskoinen olo, miten mä voin saada syövän? Luna kuvailee alkushokkiaan.
Lue myös: Mahasyövän varoitusmerkit – vaarallisen hiljainen varhaisvaiheessa
Sairastuminen muutti ruokahalua ja makuaistia
Diagnoosin jälkeen alkoivat rankat syöpähoidot. Luna sai sytostaatteja, sitten radium-hoitoa. Leikata mahasyöpä voidaan vasta, kun se on pienentynyt tarpeeksi.
Sairastaminen ja hoitojen aiheuttama vastustuskyvyn lasku on johtanut tarjoilijaopintojen keskeytymiseen. Hoidot väsyttävät, ruoka ei maistu. Ja jos ruoka maistuukin, on pelkkä sen hakeminen kaupasta suuri askel.
Samalla kun sairastaminen on vähentänyt ruokahalua, on se muuttanut Lunan makuaistia. Kaikki maistuu jotenkin metalliselta. Aiemmin sipseistä pitänyt Luna pitää suolaista herkkua nykyään ällöttävänä. Sen sijaan Oreo-keksit, joista hän ei aiemmin piitannut, ovat alkaneet maistua.
Luna päivittelee somessa kuulumisiaan tuhansille seuraajilleen. Jos kuva ei näy, voit avata sen .

