"Hänet pitää testata välittömästi" – katso millainen etäisyys Joe Bidenilla oli Trumpiin vaaliväittelyssä

Presidentti Donald Trumpin, 74, koronatartunta herätti kysymyksen siitä, onko hänen vastaehdokkaansa Joe Biden voinut altistua virukselle.

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat kohtasivat tiistai-iltana paikallista aikaa televisioidussa vaaliväittelyssä Clevelandissa Ohiossa. Tilaisuudessa noudatettiin turvavälejä, eivätkä ehdokkaat kätelleet ennen tai jälkeen väittelyn ainakaan kameroiden edessä.

Kansainvälisessä mediassa on kuitenkin herännyt ajatus siitä, onko demokraattien ehdokas, 77-vuotias Joe Biden voinut altistua virukselle väitellessään republikaanisen vastaehdokkaansa Donald Trumpin kanssa.

"Biden pitää testata"

Turvavälit tai ei, CNN:n lääketieteellisenä asiantuntijana toimivan neurokirurgi Sanjay Guptan mukaan Biden pitäisi testata viruksen varalta, sillä hän on ollut covid-positiivisen lähettyvillä.

– Hänet pitää välittömästi testata, Gupta totesi CNN:lle.

– Kun ollaan sisällä, virusta pitää ajatella kuin savuna.

Aiemmin Gupta kertoi, ettei yllättynyt Trumpin tartunnasta, sillä Valkoisessa talossa ollaan suhtauduttu turhan löyhästi varotoimenpiteisiin kuten turvaväleihin.

Hieman ennen presidentin ja hänen vaimonsa Melania Trumpin positiivisia koronatuloksia kerrottiin Trumpin neuvonantaja Hope Hicksin tartunnasta. Hicksin kerrotaan matkustaneen Trumpien kanssa samoilla kulkuneuvoilla tiistaiseen vaaliväittelyyn Ohioon ja keskiviikkoiseen kampanjatilaisuuteen Minnesotaan.

Trump mollasi Bidenin maskinkäyttöä

Sekä Trump että Biden kuuluvat molemmat ikääntyneinä miehinä koronaviruksen riskiryhmään.

Kumpikaan ehdokkaista eikä moderaattori Chris Wallace käyttänyt kasvomaskia väittelyssä. Trump sen sijaan otti maskin esille kesken yhden puheenvuoronsa.

Trump kertoi käyttävänsä maskia aina tarvittaessa ja piikitteli Bidenia jopa turhanpäiväisestä maskin käyttämisestä.

Katso video Trumpin maskikommentista alta.

Trump solvasi Bidenia maskin käytöstä:"En pidä maskia kuten hän" 0:28

Lue myös:

    Uusimmat