Yhdysvalloissa demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Joe Biden näyttäytyi eilen julkisuudessa ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen, kun hän kävi laskemassa kaatuneiden muistopäivän seppeleen.
77-vuotias Biden nähtiin maaliskuun puolivälissä tv-väittelyssä tuolloin ehdokaskisassa vielä mukana olleen Bernie Sandersin kanssa.
Sen jälkeen Biden eristäytyi koronavirusuhan takia kotiinsa Delawaressa. Hän kertoo käyneensä kotinsa ulkopuolella lähinnä ulkoilemassa. Virusepidemia on vaikeuttanut merkittävästi Bidenin kampanjaa ja sen näkyvyyttä.
Lue myös: Joe Bidenin, 77, seksiskandaaliin uusi käänne: Seksuaalisesta ahdistelusta syyttänyt nainen haluaa Bidenin ulos presidenttikisasta – "Ota vastuu teoistasi"
Trump näkyy ja kuuluu
Sen sijaan republikaanien todennäköinen ehdokas, 73-vuotias istuva presidentti Donald Trump on saanut mielin määrin julkisuutta Valkoisen talon lähes päivittäisissä tiedotustilaisuuksissa.
Trumpin on sanottu käyttäneen koronaviruksen vuoksi pidettyjä pressejä myös oman kampanja-agendansa edistämiseen.