Iso osa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo, että takana ajavat ajavat roikkuvat perässä usein vaarallisen lähellä. Tämä ei tosin ole ihme, sillä suorastaan hämmentävän moni myöntää tekevänsä itsekin näin – ja vieläpä ihan tarkoituksellisesti.
Liikenneturva selvitti kyselyssään suomalaisten kokemuksia turvavälistä. Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta kertoo, että takana ajava on roikkunut perässä vaarallisen lähellä usein tai joskus. 42 prosenttia kertoo nostaneensa omaa ajonopeuttaan tilanteen vuoksi.
– Takaa tuleva ei välttämättä koe toisen takapuskurissa roikkumista niin stressaavana kuin edellä ajava – etenkin, jos siitä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen toteaa tiedotteessa.
Korhonen kuitenkin muistuttaa, että takapuskurin tuntumassa roikkuva tekee karhunpalveluksen myös itselleen.
Lue myös: Näitä liikennesääntöjä moni myöntää rikkovansa – jos autokoulusta on jo aikaa, on nämä viisi neuvoa syytä palauttaa mieleen
– Kun turvaväliä ei ole, ei näe mitä edessä tapahtuu, eikä tilanteiden ennakointi ole mahdollista. Turvavälillä säilyttää pelivaran yllätysten varalta ja ajaminen on myös tasaisempaa ja taloudellisempaa, hän huomauttaa.
Mitä lähempänä toisiaan ajetaan, sitä enemmän ajonopeus tempoilee ja liikenteeseen syntyy niin sanottua haitariliikettä. Kunnon turvavälein jono etenee jouheasti ilman nykimistä. Liian lähellä toista ajaminen voi johtaa helposti peräänajoon ja jopa ketjukolariin.