Hallitus selvittää Rinteen työllistymisseteliä

Hallitus selvittää mahdollisuutta käyttää työttömyysetuutta palkkatukeen ja starttirahaan, kertoi työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.) vastatessaan oppositiopuolueiden välikysymykseen. 

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on ehdottanut mallia, jossa vähintään kuusi kuukautta työttömänä ollut voisi tarjota työllistymisseteliä työnantajalle. Seteli kattaisi palkasta peruspäivärahan verran eli noin 700 euroa kuukaudessa.  

SDP:n vaihtoehtobudjetin mukaan työllistymisseteliä voisi käyttää enintään 300 päivää. Työnantajaksi kelpaisi yritys, jolla ei ole velvollisuutta ottaa takaisin irtisanomiaan tai lomauttamiaan työntekijöitä.   

Muuten hallitus ja vasemmistopuolueet olivat eri linjoilla työttömyyden alentamisessa, kun hallitus vastasi vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden välikysymykseen. Hallituksen mukaan Suomen työllisyys paranee vain rakenteellisilla toimilla ja hintakilpailukykyä parantamalla.

Vasemmistopuolueet ja vihreät taas kaipaavat työllisyysmäärärahojen kaltaisia nopeampia keinoja ja julkisia investointeja.  

Vartiainen luottaa ammattiliittoihin  

Vasemmistopuolueiden ja vihreiden välikysymys eroaa hallituksen linjasta erilaisella uskolla työmarkkinoiden toimintaan. Välikysymyksen mukaan työvoimapalveluista esimerkiksi tukityöllistäminen ja ammatillinen koulutus ovat tarpeellisia korkean työttömyyden aikana.  

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron pitänyt Juhana Vartiainen taas arvioi, että Suomen palkkataso on suurin syy työttömyyden tasoon.  

- Kaikki, jotka ennakoivat korkeita (palkan)korotuksia ensi syksyksi, ennustavat samalla Suomelle korkeaa rakenteellista työttömyyttä, Vartiainen sanoi.  

Vartiainen sanoi kuitenkin Suomen ammattiliittojen edustavan pääosin vastuullista linjaa, joten hän ei usko liittojen vaativan ensi syksyn liittokierroksilla liian korkeita palkankorotuksia. Hän perusteli kantaa SAK:n tarjouksella kariutuneissa yhteiskuntasopimusneuvotteluissa. SAK tarjosi nollakorotusta vuodelle 2017.  

Kansanedustaja Tarja Filatovin (sd.) mukaan SDP:n ja hallituksen suurin ero on hallituksen pyrkimys parantaa kilpailukykyä hintakilpailukyvyn kautta. Hän tarjosi tilalle esimerkiksi koulutusleikkauksista luopumista, sillä kilpailukykyyn vaikuttaa myös työn tuottavuus.  

Lue myös:

    Uusimmat