Hallitus pitää mediaa otteessaan Unkarissa – yksi viimeisistä vapaista medioista lopetti toimintansa

Hallituksella kova mediavaino Unkarissa, kansa mellakoi kadulla 3:48

Unkarin hallituksen mediavainot ovat saaneet budapestilaiset kaduille jo kahtena viikonloppuna. Eilen kymmenet tuhannet unkarilaiset osoittivat mieltään hallituksen mediakontrollia vastaan.

Vaalien jälkeen sanomalehti Magyár Nemzet lopetti toimintansa, samoin englanninkielinen, amerikkalaisomisteinen verkkolehti Budapest Beacon. Mielenosoittajien mielestä pääministeri Viktor Orbánin Fidesz voitti vaalit pitkälti hallituksen äänitorviksi pakotettujen medioiden avulla.

Oppositiopuolueiden ehdokkailla ei ollut sijaa vaalien alla tv:ssä, radiossa eikä tärkeimmissä sanomalehdissäkään.

Budapest Beaconin vastaava päätoimittaja Richard Field kirjoittaa jäähyväisartikkelissaan, että vapaan monimuotoisen median työskentelymahdollisuuksien tuhoaminen teki mahdottomaksi jatkaa tosiasioihin perustuvan mediajulkaisun toimintaa Unkarissa. Seuraavaksi paine kohdistunee hollantilaisomisteiseen RTL tv-kanavaan.

Unkarissa kaikki tärkeimmät kotimaiset mediatalot on jo otettu hallituksen valvontaan ja pääministerin liittolaisia on asetettu joko suoraan mediatalojen tai näitä medioita omistavien instituutioiden johtoon. Eilisessä kymmeniä tuhansia ihmisiä keränneessä mielenosoituksessa unkarilaiset vaativat lehdistönvapautta ja demokratiaa takaisin. Jättimielenosoitus oli jo toinen vaalien jälkeen.

Piikki hallituksen lihassa

Verkkolehti Budapest Beacon ehti ilmestyä neljä ja puoli vuotta, ja oli koko elinaikansa piikki hallituksen lihassa. Julkaisu sai elää pidempään, koska se englanninkielisenä oli pitkälti vaaraton Fideszille. Fideszin kannatus on heikointa pääkaupungissa ja poikkeuksellisen vahvaa Budapestin ulkopuolella.

Päätoimittaja Richard Fieldin mukaan verkkolehti Beaconin toiminnalta on pudonnut pohja, koska sen lähteinä käyttämät muut unkarilaismediat ovat kaikki pääministeripuolueen kontrollissa. Hän on kuitenkin tyytyväinen, että ainakin toistaiseksi suuret kansainväliset toimijat, kuten BBC ja The New York Times jatkavat Unkarin asioista raportoimista englanniksi. Päätoimittaja Fieldin mukaan Budapest Beaconin amerikkalaisomistaja on katsonut viisaammaksi keskittyä yritystoimintaan Amerikan mantereella.

Richard Fieldtin mielestä vaalien alla Viktor Orbán onnistui pelottelemaan erityisesti varattomia unkarilaisia maalaamillaan uhkakuvilla islamilaisten pakolaisten vyörystä, terroristeista, jotka anastavat unkarilaisille kuuluvat sosiaalituet ja raiskaavat unkarilaiset naiset.

– Ihmiset uskoivat näitä väitteitä, Field sanoo jäähyväishaastattelussaan. Hänen mielestään Euroopan Unionin on vaikea puuttua Unkarin tapahtumiin, koska EU-päätöksiin vaaditaan yksimielisyyttä, ja yksikin jäsenvaltio pystyy kumoamaan mahdolliset rankaisutoimet.

Fieldin mukaan monilla EU-mailla on Unkarissa myös valtavat taloudelliset panokset ja sekin tekee puuttumisen Unkarin politiikkaan hankalaksi. Vain mahdolliset EU-tukiaisiin liittyvät korruptiotutkinnat saattavat hankaloittaa Unkarin tilannetta.

Fieldin mukaan tuhannet hallituksen työntekijät väärentävät työkseen asiakirjoja, joilla voidaan osoittaa EU-tukien päätyvän oikeisiin tarkoituksiin.

"Epäilen Orbánin tarkoitusperiä"

– Viime viikolla 24.hu -verkkojulkaisu uutisoi, että juuri ennen vaaleja hallitus maksoi noin 100 miljoonan dollarin edestä erityisbonuksia virkamiehille, jotka työskentelevät EU-tukiaisten kanssa.

Päätoimittaja Richard Fieldt muistuttaa, että Viktor Orbán sanoi viimeisen vaalipuheensa lopuksi, että ”kovimmassakin kilvoittelussa, näe sydämessäsi naapurisi ystävänä ja maanmiehenä. Olemme kaikki samaa verta ja se sitoo yhteen sydämemme, muistomme ja uskollisuutemme maallemme. Kaikki me olemme unkarilaisia. Olla unkarilainen tarkoittaa sitä, että rakastamme kotimaatamme ja kunnioitamme toisiamme.

– Unkarin takia, toivon todella että hän tarkoittaa sitä. Mutta Figýelon-lehden tuoreen artikkelin perusteella, jossa listataan kaikki "soroslaiset petturit", valtava joukko, jotka kuitenkin sattumalta ovat kaikki unkarilaisia, siksi epäilen vahvasti Orbánin tarkoitusperiä. 

Lue myös:

    Uusimmat