Mainos

Urpilainen rakennepaketista: Kyse hyvinvointivaltion korjaussarjasta

Hallituksen rakennepaketissa on useita uudistuksia, joiden valmistelu on vielä kesken.

Hallitus jatkaa esimerkiksi vuorotteluvapaauudistuksen valmistelua yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hallituksen mukaan tarkastelussa on erityisesti sijaisuuden ehtojen tiukentaminen.

Hallitus esitteli rakennepaketin sisällön tänään tiedotustilaisuudessa Säätytalolla.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan kuntien tehtävien perkuussa karkeasti 260 miljoonaa euroa tulee tehtävien vähentämisestä ja 700 miljoonaa euroa normituksen uudistamisesta.

- Kyse on nyt hyvinvointivaltion korjaussarjasta, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi.

Urpilainen totesi, että paketissa on kansalaisten kannalta hankaliakin korjaustoimia.

Hallitus varautuu päättämään lisäsäästöistä ja rakenteellisista toimista maaliskuussa. Silloin arvioidaan rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa.

Juttua korjattu klo 20.17. Poistettu maininta kotihoidontuesta ja päivähoito-oikeudesta, sillä ne sisältyivät hallituksen esitykseen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.