Halla-ahon äänivyöry kova paikka monille – näin uutta puheenjohtajaa on kommentoitu

Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon valinta perussuomalaisten puheenjohtajaksi on saanut sosiaalisessa mediassa kommentoineet opposition kansanedustajat uskomaan uusiin vaaleihin.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tviittasi, että uusille vaaleille on tilausta, sillä perussuomalaisista tulee selkeämmin rasismilla ratsastava puolue. 

Nyt Andersson penääkin vastuuta muilta hallituspuolueilta.

– Nyt punnitaan keskustan ja kokoomuksen todelliset arvot. Jatkavatko hallituksessa Halla-ahon johtaman PS:n kanssa vai tuleeko uudet vaalit, Andersson kirjoittaa Twitterissä.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö toistaa Facebook-päivityksessään näkemyksen siitä, että Halla-ahon valinta on testi hallitukselle. Niinistön mukaan Halla-ahon linja on ihmisiä jakava, Suomen kansainvälistä asemaa sulkeva ja vähemmistöjen asemaa heikentävä.

– Halla-ahon linjaa ajavan puolueen hyväksyminen hallitusvastuuseen olisi selän kääntämistä kaikelle sille, mikä on Suomelle hyvinvointivaltiona ja tasa-arvoisena maana arvokasta, Niinistö kirjoittaa.

"Soini aukaisi oven noidan oppipojille" 

Monien oppositiopoliitikkojen syyttävä sormi osoittaa kohti väistynyttä puheenjohtaja Timo Soinia, joka muun muassa Li Anderssonin mukaan antoi halla-aholaisille tilaa puolueessa saadakseen ääniä. Ville Niinistö vertaa puolueen ylimmän johdon vallanneita halla-aholaisia käenpoikasiin.

– Käy Soinia sääliksi. Sosiaalipopulismissaan&ministerinä kunniallistakin sävyä. Toisaalta otti nämä käenpoikaset puolueeseen äänten toivossa, Niinistö kirjoittaa tviitissään.

Samoilla linjoilla on SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja.

– Perussuomalaisten tilasta voi Soini syyttää itseään, sillä hän se peruspomona aukaisi oven näille noidan oppipojille, Tuomioja kirjoittaa Facebookissa.

Andersson huomioi myös Laura Huhtasaaren voiton Jussi Niinistöstä kisassa perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajan paikasta.

– Nyt ottaa PS:n establishment kyllä turpaan huolella, Andersson tviittasi.

"Puheista inhimillisyys kaukana"

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa Facebookissa, että puolue kuuntelee Halla-ahon huomisen linjapuheen hyvin tarkkaan. Rinteen mukaan Halla-ahon puheet ja kirjoitukset ovat vaikuttaneet siltä, että perussuomalaiset ovat käpertymässä EU:n ja maahanmuuton vastustamisen ympärille.

– Timo Soini korosti viimeisessä puheessaan ihmisarvon jakamattomuutta, ihmisten välistä tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, inhimillisyyttä. Jussi Halla-aho puheillaan ja kirjoituksillaan on – verrattuna Soiniin – tähän asti edustanut lähes päinvastaista arvomaailmaa. Näistä puheista ja kirjoituksista on inhimillisyys kaukana, Rinne kirjoittaa.

Myös Rinteen puoluetoveri Eero Heinäluoma kommentoi pian Halla-ahon valinnan jälkeen, että hallituksen lähtölaskenta on alkanut. Heinäluoma myös ennakoi perussuomalaisten hajoamista vertaamalla Soinia Jugoslavian pitkäaikaiseen johtajaan ja yhtenäisyyden takaajaan Josip Broz Titoon.

– Perussuomalaiset taitaa olla kuin Jugoslavia. Niin kauan kuin Titon pää oli pystyssä, maa pysyi koossa, Heinäluoma tviittasi.

"Minun kokoomukseni ei sovi samaan hallitukseen"

Myös perussuomalaisten hallituskumppanien keskustan ja kokoomuksen riveissä moni pettyi Halla-ahon valintaan.

– Ihmisarvo on jakamaton. Minun kokoomukseni ei sovi samaan hallitukseen Halla-ahon PS:n kanssa, europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) tviittasi.

Ilonkiljahduksia ei kuultu Twitterissä myöskään keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Antti Kaikkoselta, joka totesi viisaimmaksi nukkua yön yli, ehkä kahdenkin.

Puheenjohtajataistelussa Halla-ahon haastanut Sampo Terho sen sijaan onnitteli ensimmäisellä kierroksella vaalit voittanutta kilpakumppaniaan.

– Puheenjohtajakisa on ohi, onnittelut Jussille! Nyt yhdessä eteenpäin! Terho kirjoitti Twitterissä.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson onnitteli hänkin Halla-ahoa puheenjohtajuudesta.

Soinismit lentelivät Halla-ahon valinnan jälkeen 

Halla-ahon äänivyöry otettiin vastaan Twitterissä väistyneen puheenjohtajan Timo Soinin värikästä retoriikkaa viljellen.

Halla-aho sai 949 ääntä äänestyksessä hyväksytyistä 1 690 äänestä ja tuli valituksi puolueen puheenjohtajaksi ensimmäisellä kierroksella.

– Hillotolppa tuli, perintö meni. (Esim. Timo Soini saa vapaasti lainata plokissaan), toimittaja Johannes Kotkavirta kommentoi pian äänestystuloksen jälkeen.

– Vanhat sanonnat käyttökelpoisia. Tuli iso jytky, kommentoi puolestaan toimittaja Salla Vuorikoski tulosta.

Myös Halla-ahon itsensä puheesta irtosi lentäviä lauseita sosiaaliseen mediaan. Useampi Twitterissä kommentoinut yhtyi Halla-ahon sanattomuuteen.

– "Olen sanaton". Jussi tiivisti monien tunnot hyvin, Ylen uutisankkuri Piia Pasanen tiivisti.

Näin hallituskriisi voisi edetä

– Jos pääministeri toteaa, ettei nykyisellä hallituskokoonpanolla voida edetä, on edessä uuden hallituskokoonpanon hakeminen edellisen vaalituloksen pohjalta.

– Tällöin kokoonpanosta lähtevän puolueen tilalle haettaisiin uutta enemmistökokoonpanoa.

– Mahdollisten uusien kumppaneiden kanssa jouduttaisiin neuvottelemaan ehdoista – mitä niiden vaatimukset olisivat.

– Uusia hallituskumppaneita haettaisiin todennäköisesti huolella ja yllättäviltäkin suunnilta, jotta ennenaikaisiin vaaleihin ei jouduta.

– Jos uutta kokoonpanoa ei millään löytyisi, voisivat edessä olla ennenaikaiset vaalit. 

– Perustuslain mukaan presidentti voi määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit pääministerin perustellusta aloitteesta.

– Vaalit voitaisiin pitää aikaisintaan ensimmäisenä sunnuntaina siitä, kun presidentin hajotusmääräyksestä on kulunut 50 päivää.


Lue myös:

    Uusimmat