Vuoden 2000 Belgian GP muistetaan ennen kaikkea Mika Häkkisen huimasta tuplaohituksesta, mutta suomalaismestari tuo nyt esiin uuden puolen siitä, mitä Michael Schumacherin kanssa tapahtui ennen klassikoksi elämään jääneen kisan jälkeen.
Häkkinen livahti Span radalla voittoon ohitettuaan Schumacherin käyttämällä apunaan kierroksella perässä oltua Ricardo Zontaa. Suomalaiskuski iski McLarenilla kaksikosta ohi sisäpuolelta, kun Ferrari-kuski teki saman perinteisemmin ulkokautta.
Ennen tilannetta Häkkinen oli jo päässyt iskuetäisyydelle, mutta Schumacher puolustautui aggressiivisesti ohitusyritykseltä. Kisa ajettiin loppuun sateen jäljiltä kuivumassa olleella radalla, joten nurmikolle ajautumisella olisi saattanut olla arvaamattomat seuraamukset.
– Oli ihan loogista, että menin kisan jälkeen keskustelemaan Michaelin kanssa. Sanoin, ettei tämmöinen peli vetele. Et sinä voi vetää toista nurmikolle, kun mennään 300 kilometriä tunnissa. Tässä on henki ja elämä kysymyksessä, että nyt vähän järki peliin tuossa kohtaa, Häkkinen muisteli Facebookin livelähetyksessään tiistaina.
– Michael katsoi minua vähän pää kallellaan, että ”mitä väärää minä olen tehnyt”. Ei hän reagoinut siihen niin, että ”ai sori – nyt mä ajoin vähän liian aggressiivisesti”, vaan se oli yksinkertaisesti Michaelin ajotyyli.
Kisan jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Häkkinen yritti vitsailla ohituksestaan Schumacherille, joka ei lämmennyt kaksinkertaisen mestarin kuittailulle. Suomalaiskuski kuitenkin tunsi, että kilpaveli osasi arvostaa hänen tekoaan. Tämä kertoo osaltaan kaksikon välisestä kunnioituksesta.
– Kyllä hän sen myös tiesi, että se oli kova taistelu. Molemmat pääsimme maaliin eikä sattunut mitään. Uskon sen, että jos siellä olisi ollut joku muu taistelemassa Michaelin kanssa, niin varmasti olisivat etusiiven palat lentäneet. En tiedä, mitä sitten olisi tapahtunut, Häkkinen sanoi.
Kyseinen tapaus on yksi osoitus siitä periksiantamattomuudesta, jota Häkkinen Schumacherissa myös arvosti. Saksalaisella oli tapana viedä autonsa aivan äärirajoille kalustoa säästämättä.
– Michael teki muutamaan otteeseen sellaisia extreme-puolustuksia radalla, kun kysymyksessä olivat viimeiset kierrokset. Kisan puolessavälissä jätettiin vähän tilaa renkaiden väliin. Lopussa ei haitannut vähän kolkkaisikin.