Tuoksahtaako taloyhtiön jätepisteellä? Tästä ongelma johtuu.
Kesähelteillä etenkin taloyhtiön biojäteastia voi alkaa tuoksahtamaan, Isännöintiliitto varoittaa tiedotteessaan. Pahimmassa tapauksessa ikävä haju kantautuu jätepisteeltä aina taloyhtiön pihaan saakka.
Yksi virhe pahentaa tilannetta. Jos jäteastian kansi jää nimittäin auki, rotat ja linnut voivat levittää roskia ympäri pihaa. Niin eläinten kuin hajuhaittojenkin vuoksi jäteastioiden kannet tuleekin pitää kiinni.
– On todella hyvä, että ihmiset kierrättävät ja ovat siinä huolellisia. Mutta jos jäteastia on jo kukkuroillaan, sinne ei kannattaisi laittaa väkisin lisää jätettä, jos kansi ei enää sen jälkeen mahdu kiinni, lakiasiantuntija Jenni Valkama Isännöintiliitosta neuvoo tiedotteessa.
Toimi näin, jos jäteastia on jo täynnä
Jos jäteastia pursuaa jo roskia, turhautuneenkin roskienviejän kannattaa odottaa, että se tyhjennetään, ennen kuin lappaa oman kodin jätteet joukkoon. Jos biojätepussi haisee asunnossa ja se on saatava pois, ei sitä ainakaan saa jättää maahan jäteastian viereen.
– Sekajäte ei ole biojätteelle oikea paikka, mutta sekin on parempi kuin jättää biopussi astian ulkopuolelle, Valkama huomauttaa.
Jos toistuvasti täynnä oleva jätepiste turhauttaa, taloyhtiön on syytä pistää astioiden tyhjennysväli syyniin ja tarvittaessa tihentää sitä.
– Jäteastioiden tyhjennysväliä voi myös harventaa, jos asukkaat viettävät paljon aikaa esimerkiksi kesämökeillä, eikä jätettä kerry tavalliseen tapaan. Näin ei tule maksettua turhasta, Valkama vinkkaa.
Näin sanoo jätelaki
Jos jätepisteet pursuavat roskia jatkuvasti, voi huomiota kiinnittää myös jäteastioiden kokoon ja määrään.
Useissa taloyhtiöissä jätepisteen uudistaminen on muutenkin ajankohtaista uuden jätelain myötä.
– Uuden lain myötä vähintään viiden huoneiston taloyhtiössä täytyy kerätä erikseen kartonki, metalli, lasi, muovi ja biojäte. Monessa taloyhtiössä pitää laajentaa jätepistettä ja lisätä uusia jäteastioita, Valkama huomauttaa.
Velvoitteet tulevat voimaan asteittain heinäkuusta 2022 alkaen. Valkaman mukaan taloyhtiössä kannattaakin kartoittaa eri mahdollisuudet ja vaihtoehdot huolella, jos jätepistettä uusitaan.
– Nykyään on tarjolla paljon vaihtoehtoja. On syväkeräysastioita ja eri kokoisia maan pinnalle tulevia astioita. Näistä kannattaa kartoittaa omaan pihaan ja talon tarpeisiin sopivat vaihtoehdot, hän neuvoo.
Lähde: Isännöintiliitto
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää