Seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä vietettävä laskiainen ajoittuu tänä vuonna maaliskuun 2. päivälle. Mäenlaskun jälkeen tarjoiltavat herkulliset laskiaispullat on perinteisesti täytetty joko hillolla tai mantelimassalla, mutta uskallatko tänä vuonna kokeilla jotakin erilaista?
Laskiainen on paaston alkamista edeltävä juhla, jonka juuret ovat kevään, hedelmällisyyden ja uuden elämän kunnioittamisessa. Alun perin pakanallisiin menoihin perustuva laskiainen liitettiin kristinuskoon yhdistämällä se Jeesuksen paastoon erämaassa. Nykyään laskiaisena keskitytään lähinnä mäenlaskuun ja jääkelkoilla leikkimiseen, vaikka mäestä enää harvemmin kuulee perinteisen, hyvää satovuotta tavoitelleen huudon:
”Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kuin nurkanpäitä ja nauriita kuin lautasia!”
Ennen paaston alkamista on tapana juhlia ja herkutella, ja mikäpä siihen tarkoitukseen sopisikaan paremmin kuin kermalla ja makealla täytteellä viimeistelty pulla. Mantelimassa ei monille maistu, joten hurmaa pienet ja isommat vieraat tänä vuonna kinuskitäytteisillä tai sydämenmuotoisilla laskiaispullilla!
Kinuskilaskiaispullat
noin 20–30 kappaletta
5 dl maitoa tai maitojuomaa
50 g hiivaa
1–2 tl suolaa