Pirteästi jalkapallon MM-kisoissa pelannut Ghana eteni turnauksen 16 parhaan maan joukkoon torstaina. Ghana voitti viimeisessä E-alkulohkon ottelussaan Nürnbergissä Yhdysvallat maalein 2-1 (2-1).
Toiseksi E-lohkossa sijoittunut Ghana kohtaa neljännesvälierissä tiistaina F-lohkon voittajan. Ghana voitti aiemmissa otteluissaan Tshekin maalein 2-0 ja hävisi Italialle maalein 0-2.
E-lohkon viimeiseksi jäänyt Yhdysvallat pelasi puolestaan Italian kanssa 1-1-tasapelin ja hävisi Tshekille maalein 0-3.
Torstain ottelun alku oli rikkonainen. Saksalainen erotuomari Markus Merk oli antanut seitsemän minuutin pelin jälkeen jo kaksi keltaista korttia. Varoituksen saivat alkuhetkillä Yhdysvaltain Eddie Lewis ja Ghanan Michael Essien. Ghanan tähtipelaajiin lukeutuva Essien joutuu huilaamaan seuraavan ottelun varoitustilin täyttymisen takia.
Ghana pääsi juhlimaan ottelun avausmaalia, kun Haminu Draman riisti kovaotteisesti pallon rangaistusalueen tuntumassa Yhdysvaltain kapteenilta Claudio Reynalta ja murtautui vasemmalta maalintekoon 23. minuutilla. Reyna loukkasi tilanteessa itseään ja hänet vaihdettiinkin 41. minuutilla Ben Olseniin.
Yhdysvallat tasoitti 43. minuutilla. Yhdysvaltain DaMarcus Beasley varasti pallon Ghanan Derek Boatengilta ja lähetti matalan keskityksen Ghanan maalille, josta Yhdysvaltain Clint Dempsey toimitti sen ohi Ghanan maalivahti Richard Kingstonin.
Ghana siirtyi kuitenkin juuri ennen puoliaikavihellystä johtoon. Yhdysvaltain Oguchi Onyewu rikkoi Ghanan Razak Pimpongia rangaistusalueella ja Merk määräsi pallon pilkulle. Rangaistuspotkua ampumaan asettuneen Stephen Appiahin kantti kesti ja Ghana johti maalein 2-1.
Toisen puoliajan alussa molemmilla joukkueilla oli maalipaikkoja. Parhaimmat tilanteet tulivat Ghanan John Mensahille ja Yhdysvaltain Brian McBridelle.
Puoliajan edetessä Yhdysvaltain keinot murtaa Ghanan puolustus alkoivat olla vähissä. Yhdysvallat painosti, mutta yritys ei tuottanut toivottua tulosta.
Jalkapallon MM-lopputurnaus, E-alkulohko Nürnberg, torstai:
Ghana - USA 2-1 (2-1)
22. Haminu Dramani 1-0
43. Clint Dempsey 1-1
45+2. Stephen Appiah 2-1 rp.
Varoitukset:
5. Michael Essien, Ghana
7. Eddie Lewis, USA
32. Illiasu Shilla, Ghana
81. John Mensah, Ghana
90+1. Stephen Appiah, Ghana
Erotuomari: Markus Merk, Saksa
Yleisöä: 41 000
Joukkueiden kokoonpanot:
Ghana
Richard Kingston John Pantsil John Mensah Iliasu Shilla Derek Boateng -> 46. Otto Addo Michael Essien Stephen Appiah Habib Mohamed Haminu Draman -> 80. Alex Tachie-Mensah Razak Pimpong Matthew Amoah -> 59. Eric Addo
Yhdysvallat
Kasey Keller Steve Cherundolo -> 61. Eddie Johnson Oguchi Onyewu Jimmy Conrad Carlos Bocanegra Eddie Lewis -> 74. Bobby Convey Clint Dempsey Claudio Reyna -> 40. Ben Olsen DaMarcus Beasley Landon Donovan Brian McBride
(MTV3-STT)