Mainos

Gazan rajat auki tavarantoimituksille

Israel on avannut Gazan palestiinalaisalueen rajat polttoaineen ja muiden välttämättömyystarvikkeiden toimittamista varten. Gazassa pelätään kuitenkin edelleen Israelin aloittavan hyökkäyksen alueelle.

Pääministeri Ehud Olmert vetosi eilen suositulla arabikanavalla Gazan asukkaisiin raketti-iskujen lopettamiseksi. Hän kehotti asukkaita kääntymään Gazaa hallitsevaa Hamas-järjestöä vastaan ja sanoi, että kyseessä on viimeinen varoitus. Raketti-iskut jatkuivat silti yhä perjantain puolella.

"Armeija valmistautuu yhdistettyyn ilma- ja maahyökkäykseen Gazassa", julistaa israelilainen Haaretz-lehti tänään. Joidenkin tietojen mukaan lopullinen päätös mahdollisesta hyökkäyksestä tehdään kuitenkin vasta sunnuntaina Israelin hallituksen kokouksessa. Nimettömänä pysyttelevän viranomaisen mukaan Hamasilla on vielä viikonloppu aikaa saada Israel muuttamaan mieltään.

Kansainvälinen yhteisö oli vedonnut Israeliin humanitaarisen avun päästämiseksi Gazaan. Heti rajojen avaamisen jälkeen alueelle saapui useita kymmeniä rekkoja vehnää, lääketarvikkeita sekä polttoainetta. Raja oli nyt auki ensimmäistä kertaa kymmeneen päivään.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.