Frida Karlsson latasi suoraa tekstiä Ruotsin hiihtoliitolle - "Hevonpaskaa"

Ruotsin maastohiihtotähdet Maja Dahlqvist ja Frida Karlsson kohauttivat, kun he molemmat päättivät jättää maajoukkueen. Ruotsin hiihtoliiton tiedotteen mukaan kyse olisi ollut taloudellisista syistä, mutta kaksikko tyrmää tämän ajatuksen.

Kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun kaksikko sekä Linn Svahn päätti jättää maajoukkueen. Ruotsin hiihtoliiton tiedote antoi ymmärtää, että kyse olisi ollut taloudellisista ja kaupallisista syistä. Tieto ei kuitenkaan ole Dahlqvistin ja Karlssonin mukaan totta. Karlsson kertoi, että tiedotteessa kerrotut seikat tulivat täysin puskista.

– Emme saaneet yhtään aikaa. Olimme toivoneet, että voimme kertoa läheisillemme, sponsoreille ja ennen kaikkea joukkuetovereille. Halusimme, että tieto tulisi meiltä, etteivät he lukisi sitä ensimmäiseksi lehdestä, Karlsson sanoi Expressenille. 

Lehdistötiedote aiheutti ärtymystä Dahlqvistissa ja Karlssonissa. Kaksi kuukautta myöhemmin tilanne on kuitenkin parempi.

– Juuri se asia ei mennyt hyvin, mutta olemme käyneet asian läpi. He ovat tavallaan pyytäneet anteeksi, Karlsson totesi. 

Sillä, että kyse olisi ollut taloudellisista syistä, ei ole mitään perää. 

– Se on hevonpaskaa. Tällä ei ole ollut mitään merkitystä minulle taloudellisesti, Karlsson sanoi. 

Useat Norjan hiihtotähdet spekuloivat Nettavisenin artikkelissa, että ruotsalaisten lähteminen johtuisi taloudellisista syistä.

– Kyllä, luin sen. Sen pystyi tulkitsemaan suoraan ensimmäisestä lehdistötiedotteesta, mutta se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Se ei ole millään tavalla muuttanut mitään sponsorieni kanssa, Karlsson kertoi. 

Dahlqvist on samoilla linjoilla Karlssonin kanssa.

– Se, että kyse olisi rahasta on täysin väärin. Se on ikävää, että ihmiset uskoivat sen, silloin tuntee olonsa melkein kuin ämmäksi, Dahlqvist kertoi. 

Kun tieto tuli julki, oli Dahlqvist Yhdysvalloissa poikaystävänsä Kevin Bolgerin kanssa ja vältti sen myötä. suuren mediamyrskyn.

– Pystyin piiloutumaan hyvin toisella puolella Atlanttia. En huomionut sitä niin paljoa. Kaikki kotona sanoivat minulle, että tällä hiukan myrskyää. Minä vain vastasin, että aha, Dahlqvist sanoi nauraen. 

– Sitten kun tulin kotiin, oli tilanne rauhoittunut. Uskon, että se oli hyvä ajoitus olla ulkomailla, Dahlqvist totesi.

Lue myös:

    Uusimmat