Maja Dahlqvist kommentoi kohupäätöstään – "En tunne itseäni Juudakseksi"

Ruotsin maastohiihtotähdet kohauttivat aiemmin, kun he päättivät jättää maajoukkueen. Kaksinkertainen maailmanmestari ja kolminkertainen olympiamitalisti Maja Dahlqvist kertoi nyt, että miksi halusi jättää maajoukkueen.

28-vuotias Dahlqvist voitti viime kaudella maailmancupin sprintticupin ja nappasi Pekingin talviolympialaisista kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Hän uskoo, että urheilijoiden itse suunnittelemista harjoituskausista voi tulla trendi.

– Se ei ole sama hiihtolaji kuin viisi vuotta sitten. Kehitys menee eteenpäin ja kehitystä täytyy seurata. Emme harjoittele samalla tavalla kuin teimme viisi vuotta sitten, Dahlqvist sanoi Ruotsin uutistoimisto TT:lle.

Norjassa Johannes Hösflot Kläbo tekee oman harjoitusohjelmansa. Ruotsissa Anna Dyvik teki vuosi sitten saman ja nyt Dahlqvistin ohella Linn Svahn ja Frida Karlsson tulevat toimimaan samoin. Dahlqvist kertoi, että itsenäinen arki, harjoittelu, syöminen ja lepo toimivat hyvin.

– Jos aion mukana olla joukkueessa, niin mielestäni silloin pitää tehdä asioita paremmin ja optimoida asiat. Haluan lähteä mukaan ja tuntea, että voin kehittyä sataprosenttisesti hiihtäjänä, eikä vain olla leirillä, koska se on hauskaa. Sen täytyy antaa minulle jotain. 

– Nuorempana se oli kuin ystävien kanssa hengaamista. Nyt tuntuu, että haluaa jotain enemmän. Maajoukkueessa olo ei ole katastrofaalisen huonoa, mutta meillä on todella hyvä kotikentällä. 

"Odotimme kompromissia, sitä ei tullut"

Dahlqvist kertoi, mitä kulissien takana tapahtui, kun päätös tuli toukokuun lopulla, että hän ja Karlsson tulevat olemaan harjoituskauden maajoukkueen ulkopuolella. 

– Siitä tuli nopea reagointi. Minulla ja Fridalla oli ollut hyvä dialogi (maajoukkuejohdon kanssa) ja odotimme kompromissia, mutta sitä ei tullut. Lehdistötiedote, joka meni julki oli täysin virheellinen. Silloin olimme todella pettyneitä. Kaikki ei ollut hyvin.

– Emme olleet ehtineet kertomaan läheisillemme sekä sponsoreille ja selittämään tilanteen. Että emme olleet rahan perässä. Meillä oli toiveena, että saisimme päivän kertoa itse asiasta. Se olisi ollut parempi molemmille osapuolille.

Dahlqvistin mukaan välit maajoukkuepomo Anders Byströmin kanssa ovat olleet päätöksen jälkeen hyvät. Häneltä kysyttiin, että ovatko maajoukkuetoverit ja sponsorit ymmärtäneet päätöksen.

– Kyllä. En tunne itseäni Juudakseksi. Ryhmä on loistava, naiset sekä miehet. Se mikä minussa tuntuu eniten on nuoret hiihtäjät. Olen aina unelmoinut maajoukkueepaikasta. Sitä kohti pyritään. Nyt on kolme henkilöä, jotka eivät ole mukana, Dahqlvist sanoi.

Dahlqvistin mielestä raha ei saa olla kynnyskysymyksenä leirille lähdettäessä ja olosuhteiden pitää olla parhaat mahdolliset. Ruotsalainen ei kuitenkaan harjoittele täysin yksin. Hän on harjoitellut Dyvikin ja Johanna Hagströmin kanssa sekä Karlssonin ja Svahnin kanssa.

– Olemme suunnitelleet tulevaisuuteen yhteistä harjoittelua. Se olisi tyhmää olla hyödyntämättä toisiamme. Voimme tehdä yhdessä hyvän treenin. Viihdymme toistemme seurassa, Dahlqvist päätti. 

Lue myös:

    Uusimmat