Frendien juonenkäänteet tulevat yllätyksenä myös Courteney Coxille: "En muista kuvanneeni niin montaa jaksoa"

Liki tauotta pyörinyt Frendit tekee paluun tänä vuonna – näistä syistä uusi jakso tulee juuri nyt 5:55
Frendien näyttelijät kokoontuivat yhteen sarjan pyörittyä televisiossa liki tauotta 25 vuotta.

Courtney Cox pahoittelee, ettei hänellä ole enempää selkeitä muistikuvia Frendien kuvauksista.

Jos olet Frendien fani, muistat todennäköisesti sarjan tapahtumat paremmin kuin sarjassa Monica Gelleriä näytellyt Courteney Cox.

Cox nimittäin paljasti TODAY:n haastattelussa, että hänen muistikuvissaan sarjan kuvaamisesta on melkoisen paljon aukkoja. Nainen vitsaili, että hänen olisi kannattanut virkistää muistiaan ennen vuoden 2021 jälleennäkemisjakson kuvaamista.

– Minun olisi kannattanut katsoa kaikki kymmenen kautta, koska kun kuvasimme jälleennäkemistä ja meille esitettiin kysymyksiä, ajattelin vain, etten muista olleeni paikalla. En muista kuvanneeni niin montaa jaksoa, Cox kertoo.

– Näen sarjaa ajoittain televisiossa ja pysähdyn pohtimaan: "Herranjestas, en muista tätä yhtään". Mutta se on todella hauskaa, Cox toteaa.

Syyttää unohtelusta huonoa muistiaan

Coxin mukaan hänellä on yksinkertaisesti huono muisti. Naisen mukaan hänellä ei ole esimerkiksi mitään lapsuuden traumoja, mutta silti hänellä on lapsuudestaan vain noin kolme selkeää muistoa.

Tästä syystä Coxia harmittaakin, etteivät he ottaneet Friendejä kuvatessaan enempää valokuvia, koska hänen muistijälkensä ovat niin hatarat.

Cox myönsi haastattelussa, ettei hänellä ollut aavistustakaan siitä, kuinka suosittu sarjasta tulisi. Sen jälkeen kun sarjan ensimmäiset jaksot näytettiin vuonn 1994, näyttelijän elämä muuttui täysin.

Ennen sarjan ilmestymistä televisioon, Frendien ohjaaja James Burrows vei näyttelijäkaartin retkelle Las Vegasiin ja käski heidän nauttia hetkestä.

– Hän antoi meille kaikille 500 dollaria ja sanoi: "Haluan, että te kaikki panette merkille tämän hetken, sillä se tulee olemaan viimeinen kerta, kun te kuusi voitte kävellä kasinon läpi", Cox kertoo.

Vaikka näyttelijäkuusikko oli tällöin ihmetellyt Burrowsin sanomisia, he ymmärsivät hyvinkin pian, mitä mies oli tarkoittanut. 

– En tarkoita, että olisimme mikään Beatles, mutta ihmiset ajattelevat tuntevansa meidät. Jos me kaikki kuusi kävelisimme vastaan kadulla, luulen että se olisi melko mielenkiintoista ihmisille.

"Tiesin, että se oli jotain erikoista"

Frendien finaalijakson ensiesityksestä on kulunut jo 18 vuotta, mutta sarja pyörii yhä edelleen jatkuvasti televisiossa ja kaudet kokonaisuudessaan löytyvät suoratoistopalvelu HBO Maxin valikoimasta. Coxin mukaan välillä tuntuu kuin sarjan suosio ei olisi ikinä lopahtanut.

– Tiesin, että se oli jotain erikoista, mutta että se on sitä edelleen, on mielestäni kummaa, Cox toteaa.

Toisaalta sarja on kestänyt Coxin mukaan hyvin aikaa ja se löytää aina uuden sukupolven katselijoikseen.

– Mielestäni komedia on edelleen relevanttia. Ihmiset voivat samaistua jokaiseen hahmoon. En välitä siitä, miten iso kännykkä on tai että tietokonetta ei voi nostaa. Elämä on sellaista, Cox summaa.

Lähde: Today

Lue myös:

    Uusimmat