Ford vahvistaa: Kahden tutun mallin tuotanto päättyy – syynä katumaasturit
Ford on vahvistanut, että sen C-Maxin ja Grand C-Maxin valmistus päättyy. Taustalla on perinteisten tila-autojen kysynnän hiipuminen.
Ford C-Maxin ja Grand C-Maxin tuotanto Saksan Saarlouisissa päättyy tulevana kesänä. Viimeiset yksilöt rullaavat tuotantolinjalta kesäkuussa.
Fordin mukaan C-Maxista luopuminen auttaa vahvistamaan sen Euroopan-liiketoimintoja. Samalla se keskittää Saarlouisiin-tehtaalla kaiken tuotannon kahteen vuoroon lopettaen yövuoron kokonaan.
Ford korvasi B-Maxin reilu vuosi sitten uudella EcoSportilla. B-Max oli C-Maxin tapaan perinteisempi tila-auto, kun taas EcoSport on katumaasturimaisempi crossover.
Yhdysvaltalaisvalmistaja kertoi pari viikkoa sitten suunnittelevansa yli 5 000 työpaikan vähentämistä Saksassa palauttaakseen Euroopan-toimintonsa voittojen tielle. Ford työllistää Euroopassa noin 53 000 työntekijää, joista noin puolet on Saksassa.
Saarlouisissa jatketaan Focuksen valmistamista, ja Fordin mukaan suosikkimallin tuotantoon suunnitellaan myös lisäinvestointeja.
Suomessa rekisteröitiin viime vuonna 241 uutta C-Maxia ja 61 Grand C-Maxia. Euroopassa niitä myytiin 53 080 kappaletta.
Fordin isompien tila-autojen, S-Maxin ja Galaxyn, tuotannon päättymisestä ei ole viitteitä.
Lähde: Ford, Automotive News Europe
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää