Forbes jyrähti yrityksille: Jos palkkaatte Trumpin lehdistösihteereitä, pidämme teitä valehtelijoina – näin he ovat työllistyneet

Maailman arvostetuimpiin talouslehtiin kuuluva Forbes kertoo nettisivuillaan, että se pitää valehtelijoina kaikkia yrityksiä, jotka palkkaavat Yhdysvaltain väistyvän presidentin Donald Trumpin entisiä lehdistösihteerejä.

– Trumpin ensimmäisestä päivästä Valkoisessa talossa lähtien ylös on ollut alas, kyllä on ollut ei ja epäonnistuminen on ollut menestyminen.

Näin kirjoittaa talouslehti Forbes kuvatakseen Valkoisesta talosta kerrottuja valheita.

Forbes erittelee kannanotossaan Trumpin hallinnon entiset lehdistösihteerit Sean Spicerin, Sarah Sandersin ja Stephanie Grishamin. Nykyisin tehtävää hoitaa Kayleigh McEnany.

”Palkkaa pois vain”

Lehden mukaan jokainen heistä on valehdellut kansalle. Trumpin ensimmäinen lehdistösihteeri Spicer pyysi Forbesin mukaan kansaa näkemään toisin omilla silmillään, jotta Trumpin virkaanastujaisissa olisi näyttänyt olleen enemmän väkeä.

Sandersin suurin valhe liittyi Forbesin mielestä Trumpin skandaaliin seksuaalisesta häirinnästä. Sandersin mukaan seksuaalisesta häirinnästä syyttäneet yrittivät vain korjata työllisyystilastoja.

Grisham ei puolestaan pitänyt aikakaudellaan yhtään lehdistötilaisuutta, mutta jatkoi ”hevonpaskan” kertomista vaihtoehtoisissa medioissa, Forbes kirjoittaa.

Näiden vuoksi talouslehti julistaa, että niiden yritysten, jotka palkkaavat Trumpin hallinnon lehdistösihteereitä, sanomaa pidetään tästä lähtien valheellisena.

– Aiomme tutkia, tarkistaa ja tutkia yrityksen sanomaa samalla skeptisyydellä kuin lähestyisimme Trumpin twiittiä. Haluatko varmistaa, että maailman suurin yritysmediabrändi lähestyy sinua potentiaalisena disinformaation suppilona? Palkkaa pois vaan, lehti kirjoittaa kovasanaisesti.  

Missä he ovat nyt?

Kaksi entisistä lehdistösihteereistä on löytänyt itselleen jo uuden työn. Spicer työskentelee oikeistolaisena pidetyn uutiskanava Newsmaxin Spicer & Co -politiikkaohjelman juontajana.

Sanders puolestaan on löytänyt paikkansa Fox Newsiltä, joka on esimerkiksi The New York Timesin mukaan alkanut kääntyä Trumpia vastaan.

Näiden perusteella Forbes pitää siis Newsmaxia ja Fox Newsiä valehtelijoina.

Grisham puolestaan toimi vielä ensimmäisen naisen Melania Trumpin kansliapäällikkönä loppiaiseen asti, kunnes erosi tehtävästä loppiaisena Washingtonin mellakoiden vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat