Floridalaismiehen poikkeuksellinen pysäköintisuoritus sai virkavallan epäilemään, että nyt ei olla oltu ihan selvänä liikkeellä
"Floridalaismies" on jälleen töpeksinyt uutisotsikoiden arvoisesti. Artikkelin lopusta löydät listauksen muista floridalaismiehen helmistä.
Floridan Clearwaterissa Yhdysvalloissa poliisi pidätti tällä viikolla miehen tavattuaan hänen autonsa killumasta betonisen rantavallin päältä.
Koska ihan vieressä oli pysäköintialue, kävi poliisilla varmasti mielessä sekin, että auto olisi saattanut olla alun perin pysäköitynä sinne minne kuuluukin, mutta olisi valunut kohti rantaa esimerkiksi joko inhimillisen tai teknisen virheen vuoksi.
Tätä teoriaa ei kuitenkaan tukenut auton erikoinen kulma parkkialueeseen nähden. Todennäköisemmältä vaihtoehdolta vaikuttikin ilmeisesti heti alusta alkaen se, ettei kuljettaja ollut aivan kunnossa. Poliisi nimittäin julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa se kertoi etsivänsä epäiltyä rattijuoppoa.
Epäilyille saatiin vahvistus, kun poliisi lopulta tavoitti punaisen Lexus RX -katumaasturin 38-vuotiaan kuljettajan. Miestä syytetään nyt rattijuopumuksesta.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Kuten alla olevista muista artikkeleistamme voit päätellä, on floridalaismies hyvin ehtivää sorttia.
Lue myös: Floridalaismies kimpaantui, kun joku vei "hänen" parkkiruutunsa – alkoi ammuskella silmittömästi
Lue myös: Floridalaismies vapautui vankilasta ja ryhtyi välittömästi murtohommiin – tämä selitys lyö ällikällä
Lähteet: Clearwater Police Department, Fox News
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää