Finnairissa tapahtui ihme: "Kaiken pohjana ovat säästöt"

Finnair palkkaa 450 1:59

Vanha taistelupari, Finnair ja ay-liike, syleili tänään toisiaan, kun kriisiyhtiöstä on tullut kasvuyhtiö.

Finnair aloitti tänään historiansa suurimmat rekrytoinnit: lentoyhtiö palkkaa ensi keväänä 100 lentäjää, 300 lentoemäntää ja 50 työntekijää asiakaspalveluun.

– Kaikki nämä rekrytoinnit tehdään Suomessa. Se on hyvä uutinen niin meille kuin suomalaisille näin itsenäisyyspäivän alla, Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo sanoo.

Finnairin lentäjien edunvalvoja pitää uusien työntekijöiden palkkaamista ehdottoman positiivisena uutisena.

– Tämä on jatkumoa viime aikojen hyville uutisille. Meidän nokkamme on nyt nousussa, sanoo Suomen Liikennelentäjäliiton puheenjohtaja Sami Rolig.

– Finnairille ei ole palkattu kuuteen vuoteen uusia lentäjiä, mutta heitä on koulutettu koko ajan, joten ammattiväkeä on tarjolla, Rolig toteaa.

Myös Lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen puheenjohtaja Juha Kuurne on ilahtunut uusista työpaikoista.

SLSY:n Kuurne muistuttaa, että matkustamohenkilöstöä löytyy Finnairin pienkoneita lentävästä Norrasta sekä Blue1:stä.

– Toivon, että näissä rekrytoinneissa otetaan huomioon jo alalla olevat, koulutetut työntekijät.

Finnairin Vauramo painottaa, kuinka viime vuosien rankat säästöt mahdollistavat nyt uuden kasvun.

– Kaiken pohjana on se, että olemme pystyneet korjaamaan kustannustasoamme, Vauramo sanoo.

Finnair tarvitsee uusia työntekijöitä, koska yhtiö aikoo kaksinkertaistaa Aasian-liikenteensä.

Iso rooli Finnairin kasvussa on uusilla, polttoainetta säästävillä lentokoneilla. Finnair sai lokakuussa ensimmäisen A350-laajarunkokoneensa 19 koneen tilauksesta.

Lue myös:

    Uusimmat