Flunssa iski lentäjiin – kotimaan lentoja peruttu jo sata

Finnair on joutunut perumaan alkuvuoden aikana sata kotimaan lentoa lentäjävajeen vuoksi. Vaje on syntynyt, koska lentäjiä on sairastunut ennakoitua enemmän. Sairaustapausten lisäksi vajetta on syntynyt, koska kotimaan lentoja pienkoneilla operoivan Norran lentäjistä osa on siirtynyt omistajayhtiö Finnairin leipiin.

Suomen Lentäjäliitossa (FPA) nähdään, että influenssa-aalto on ainoastaan laukaissut Norran kestämättömän tilanteen. Liiton mukaan resurssi- ja työvuorosuunnittelu on Norralla epäonnistunutta ja suuri työmäärä on johtanut sairauspoissaolojen kasvuun.

– Pahin tilanne voi olla vielä edessä lomakauden alkaessa, ennustaa liiton puheenjohtaja Timo Saajoranta tiedotteessa.

Finnair muuttaa lentäjävajeen takia kotimaan lentoaikatauluja ja peruu sekä harventaa lentoja helmi-maaliskuun ajaksi. Näillä keinoilla yhtiö aikoo saada lennot jälleen luotettavalle tasolle.

– Muutoksilla pyrimme varmistamaan, että asiakkaat pääsevät määränpäähän. Hiihtolomalla esimerkiksi osa lennoista lennetään Finnairin kalustolla ja osa Norran lennoista lennetään harvemmin, mutta suuremmilla koneilla, kertoo Manti Väätäinen-Pereira Finnairin viestinnästä.

Norraan on myös palkattu uusia lentäjiä, ja heitä koulutetaan parhaillaan yhtiön konetyyppeihin.

 

Lue myös:

    Uusimmat