Mainos

Finnairin Vauramon kokemus: Säästökuurit eivät synny hetkessä

9:51

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo varoo neuvomasta työmarkkinajärjestöjä siitä, miten neuvottelut kilpailukyvyn parantamisesta pitäisi ratkaista. MTV:n Uutisextrassa Vauramo arvioi kuitenkin, että tarvitaan paljon aikaa kypsyttämään ihmisiä isoihin rakenteellisiin muutoksiin.

– Sen ajatuksen kanssa pitää tulla sinuiksi, ja ymmärtää se säästötarve ja se pakkotilanne, jossa mekin olemme olleet, toteaa Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo.

Syksyllä 2014 Finnair sopi 18 miljoonan euron säästöistä henkilökunnan kanssa. Muun muassa vapaapäivät vähenivät ja ylityökorvauksia leikattiin. Vastineeksi työntekijät saivat kahden vuoden irtisanomissuojan. Lisäksi yhtiö lupasi, että se ei ulkoista matkustamohenkilökuntaa neljään vuoteen.

MTV:n Uutisextrassa Vauramo korstaa, että olennaista ratkaisun löytymiselle oli aika, joka siihen käytettiin.

– Se alkoi oikeastaan jo sen ensimmäisen finanssikriisin aikoihin vuonna 2008 ja itse olin toki vain loppuosan mukana prosessissa.

Finnairissa säästökuuria yritti toteuttaa myös kaksi edellistä toimitusjohtajaa Jukka Hienonen ja Mika Vehviläinen.

– Siellä tehtiin monia pienempiä säästösopimuksia ja uusia työehtosopimuksia. Mutta lopullista läpimurtoa ei niissä saatu aikaan.

Nyt säästöjen vaikutus on alkanut purra. Tulos on parantunut ja Finnair on jälleen palkannut lisää sekä lentäjiä että lentoemäntiä ja stuertteja.

MTV Uutisextra esitetään lauantaisin MTV3-kanavalla kello 19.10.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.