Finlandia-tulkinnallaan sykähdyttänyt tenoripoliisi: "Suomalaiset eivät tykkää mistään ääriajattelusta"

Oulun laulava poliisi esiintyy tänään Johanneksen kirkossa 8:06

Oulun poliisissa työskentelevän Petrus Schroderuksen sykähdyttävä Finlandia-tulkinta tavoitti itsenäisyyspäivänä satoja tuhansia suomalaisia. Kansallisoopperassakin laulanut Schroderus kertoo Huomenta Suomessa, mikä sai hakeutumaan takaisin poliisin työhön.

Jylhissä maisemissa kuvattu Finlandia-video ei ollut ensimmäinen kerta, kun Petrus Schroderus edusti Oulun poliisia musiikkivideolla. Vuonna 2014 julkaistulla videolla Schroderus lauloi Oi jouluyön pianistin säestämänä, seuraavana vuonna samasta kappaleesta toteutettiin näyttävä musiikkivideo.

Tänä vuonna Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistu tulkinta Finlandia-hymnistä on tavoittanut jo satoja tuhansia, ellei jopa miljoona suomalaista.

Schroderus kertoo Huomenta Suomessa laulaneensa niin kauan kuin on toiminut poliisissa, mutta musiikkiharrastus alkoi jo koulupoikana.

– Kun tulin poliisiksi Ouluun, yksi vanhempi konstaapeli sanoi, että kyllä sinulla on hyvänkuuloinen ääni, tulepa meidän bändiin laulamaan, Schroderus sanoo.

Sama konstaapeli kannusti Schroderusta panostamaan lauluun enemmänkin. Tie vei miehen lopulta Kansallisoopperan lavalle asti. Oopperassa hän vietti kahdeksan vuotta vuosina 2004-2012.

– Kyllä siinä oppi todella paljon musiikkia. Kaiken musiikin mitä osaan, opin Kansallisoopperassa.

Oopperasta takaisin poliisiksi

Veri veti kuitenkin takaisin poliisiksi työn raadollisistakin puolista huolimatta.

– Onhan siinä hirveästi niitä ikäviä asioita, mutta en minä niiden ikävien asioiden takia sinne tullut takaisin, vaan sen takia, kun siellä on aivan loistava työyhteisö ja olen ylpeä Suomen poliisista koko sydämestäni.

Schroderus harmittelee kaikenlaisen ääriajattelun lisääntyneen Suomessa.

– Suomalaiset eivät tykkää mistään ääriajattelusta, ja minusta se on tämän kansakunnan voima.

– Minusta suomalainen poliisi on siinä kunnostautunut, että pysytään siellä ihmisten keskellä ja pyritään sovinnollisuuteen kaikin tavoin.

Lauluvideoiden myötä Schroderus tunnistetaan jo Oulun katukuvassa laulavaksi poliisiksi. Palautettakin on tullut.

– Kaikkein paras palaute tulee ihmisiltä, jotka eivät yleensä ole kuunnelleet tällaista musiikkia.

Lue myös:

    Uusimmat