Facebookin ahkerimpien käyttäjien aivoissa vähemmän harmaata ainetta – terveydentila heikompi kuin muilla

Sosiaalisen median runsaan käytön vaikutuksia ihmisen terveyteen on tutkittu paljon, mutta varsinaista selitystä ei ole löytynyt.

Sosiaalisessa mediassa voi päivässä kulua huomaamatta hurja määrä. Älypuhelin tulee kaivettua esiin toimettomina hetkinä, vilkuiltua uusia ilmoituksia jatkuvasti ja plärättyä julkaisuvirtaa pitkin päivää.

Runsaalla sosiaalisen median käytöllä on kuitenkin havaittu useissa tutkimuksissa olevan huolestuttavia vaikutuksia ihmisen terveyteen.

Saksalaisen Ulmin yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että ahkeran somettajan aivoissa on vähemmän harmaata ainetta. Psykologit eivät kuitenkaan osaa selittää, mistä se johtuu.

Yliopistotutkimuksessa tarkkailtiin yhteensä 62 nuoren henkilön Facebookissa viettämää aikaa sekä henkilöiden aivojen harmaan aineen määrää. Tulokset osoittivat, että ainakin tässä koeryhmässä paljon Facebookia käyttävillä on myös aivoissa vähemmän harmaata ainetta.

Terveys heikompi paljon somettavilla

Hiljattain toinen yliopistotutkimus selvitti, millainen yhteys runsaalla somettamisella on ihmisen terveyteen, hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Kalifornian yliopiston American Journal of Epidemiologyssa julkaistu tutkimus osoitti, että kaikkein ahkerimpien somettajien terveys on itse asiassa huonommalla tolalla kuin vähemmän somettavilla.

Tutkimuksessa tarkkailtiin 5 208 aikuisen sosiaalisen median kulutusta kahden vuoden ajan. Tutkittavien henkilöiden terveydentilaa tarkasteltiin kerran tutkimuksen alussa ja toisen kerran lopussa. Tutkimuksessa huomioitiin henkilöiden sosiaalisen median käyttö, fyysinen ja henkinen terveydentila sekä sosiaaliset suhteet.

Tulokset olivat selkeitä: Facebookin runsas käyttö korreloi heikentyneen sosiaalisen, fyysisen ja henkisen terveyden kanssa.

Sosiaalisen median jätti vastasi tutkimukseen siteeraten Facebookillakin työskentelevää tutkijaa ja yhdysvaltalaisen Carnegie Mellonin yliopiston professoria Robert Krautia:

– Internetin vaikutus henkilön hyvinvointiin riippuu siitä, miten nettiä käytetään.

Sosiaalisella medialla on kuitenkin myös hyviä vaikutuksia. Krautin mukaan henkilö, joka saa enemmän kommentteja Facebookissa kuin keskivertokäyttäjä, koki olevansa kaksi prosenttiyksikköä tyytyväisempi elämäänsä. Yksi selittävä tekijä sosiaalisen median negatiivisille vaikutuksille henkilön terveyteen voisi olla se, että sosiaalisen median oikeiden ihmiskontaktien korvaaminen saattaa horjuttaa mielenterveyttä.

Sen sijaan sosiaalinen media voi myös mahdollistaa yhteyden pidon kaukanakin asuviin läheisiin ihmisiin sekä parhaimmillaan luoda kokonaan uusia ystävyyssuhteita.

***

Lasten älylaitteiden käyttö herättää pelkoja vanhemmissa 10:00

Lue myös:

    Uusimmat