F1-maailmanmestarilta raju syyte Charles Leclercille – ”Vahingoitti Ferraria”

F1-sarjan vuoden 1997 maailmanmestari Jacques Villeneuve latasi varsin suoraa tekstiä Ferrarin monacolaiskuljettajan Charles Leclercin suuntaan. 

22-vuotias Leclerc siirtyi täksi kaudeksi Ferrarille, kun hän korvasi suomalaiskuski Kimi Räikkösen.

Leclerc löi väkeviä näyttöjä pöytään Ferrari-tulokaskaudellaan. Jopa niin väkeviä, että hän aiheutti hallaa Ferrarille.

Ainakin F1-mestari Villeneuven mukaan.

– Ferrari hajosi tänä vuonna, Villeneuve sanoi Formule1-sivustolle.

– F1:ssä kyse on niin paljon kahdesta kuljettajasta ja siitä, että millainen kemia heillä on koko tallin kanssa. Se ei ollut tasapainossa.

– Ferrari ei sanonut koskaan Leclercille, että tämä on ensimmäinen vuotesi meidän kanssamme. Tämä on toinen vuotesi F1:ssä. Ota rauhassa, opi (Sebastian) Vetteliltä.

– Silloin koko talli olisi mennyt paljon pidemmälle kuin nyt. Sen sijaan Leclercillä oli heti ensimmäisestä kisasta lähtien asenne, että ”minä näytän nyt, että olen pomo ja että Vettel on menneisyyttä. Minä olen tulevaisuus”.

– Fanit lähtivät mukaan ajatukseen, että ”Leclerc pelastaa meidät” ja media meni sen mukaan. Uskon, että tuo satutti Vetteliä. Se ei auttanut Ferraria, koska Leclerc ei ollut lainkaan valmis siihen rooliin.

– Hän taisteli tänä vuonna paalupaikoista, joskus voitoista, mutta ei mestaruudesta. Koko tilanne vahingoitti Ferraria, Villeneuve latasi.

Leclerc oli lopulta kuljettajien MM-taulukossa neljäs. Vettel jäi hänen taakseen viidenneksi.  

Lue myös:

    Uusimmat