Kimi Räikkösen suosio romahti F1-fanien keskuudessa – kuskien ja tallien rankingissa yllätysnousija

Max Verstappen on noussut suosituimmaksi F1-kuljettajaksi Formula 1:n ja Motorsport-sivuston teettämässä fanikyselyssä. Takavuosien suosikki Kimi Räikkönen on puolestaan menettänyt asemansa fanien lemmikkinä.

Urheilun analytiikkaan keskittyneen Nielsen Sportsin tekemään kyselyyn vastasi syys-lokakuussa kaikkiaan 167 000 fania 187 maasta. Kysely toteutettiin 15 eri kielellä.

Fanien arvioissa ykköseksi nousi ensimmäisestä MM-tittelistään taisteleva Max Verstappen 14,4 prosentin ääniosuudella. Verstappen oli tutkimuksen mukaan erityisen suosittu suurista markkina-alueista Yhdysvalloissa ja Japanissa sekä tietysti kotimaassaan Alankomaissa.

Kyselyn kakkoseksi nousi yllättäen McLarenin nuori kuljettaja Lando Norris 13,7 prosentin ääniosuudella. Peräti 40 prosenttia vastanneista sijoitti Norrisin kärkikolmikkoonsa. Britin taakse kolmoseksi jäi hänen maanmiehensä, seitsenkertainen mestari Lewis Hamilton 12,5 prosentilla.

Hamilton on yhä suosituin kuski Isossa-Britanniassa sekä yli 45-vuotiaiden fanien keskuudessa. Vielä edellisen tutkimuksen aikaan vuonna 2017 Hamilton oli 21 prosentilla selvästi sarjan fanitetuin kuljettaja.

Räikkösen suosio romahti, Bottas jää kokonaan ulkopuolelle

Suosio on romahtanut myös yli 40-vuotiaiden kaartiin lukeutuvilla Kimi Räikkösellä ja Fernando Alonsolla. Espanjalaiskuski oli vuoden 2017 kyselyssä sarjan toiseksi suosituin ennen Räikköstä, jonka oli asettanut ykköseksi tuolloin lähes 15 prosenttia vastanneista. Nyt Räikkösen äänisaalis oli vain 5,4 prosenttia.

Räikkönen on silti edelleen sarjan kahdeksanneksi suosituin kuski. Vielä vuoden 2015 tutkimuksessa hän oli koko joukon suosituin noin 14 prosentin osuudella.

Kotimaassaan Australiassa vahvaa suosiota nauttiva nykyinen McLaren-kuski Daniel Ricciardo oli tuoreimman kyselyn neljänneksi suosituin ennen Aston Martinille Ferrarilta siirtynyttä Sebastian Vetteliä, jonka lukemat olivat pudonneet neljän vuoden takaisesta vain hieman. Kuudes oli Ferrarin Charles Leclerc.

Mercedes-kuski Valtteri Bottas ei noussut kyselyssä esiin nostettujen kymmenen suosituimman kuljettajan joukkoon. Hänen edellään ovat ainakin TOP10-paikan saavuttaneet George Russell ja Pierre Gasly.

McLaren nousi raketin lailla fanien suosikiksi

Talleista ykköspaikan vei yllättäen McLaren, joka näyttää palanneen ryminällä fanien suosikiksi pitkän tauon jälkeen. Viimeksi tiimi oli ykkösenä Hamiltonin ensimmäisenä mestaruusvuonna 2008.

McLarenin nosti suosikikseen peräti 29,5 prosenttia vastanneista ja jopa 40 prosenttia 16-24-vuotiaista. Toiseksi kiilasi hieman alle 20 prosentin osuudella Red Bull, joka oli maanosista McLarenia suositumpi vain Aasiassa ja Tyynenmeren alueella. Erityisen vahvaa aluetta Red Bullille on sen moottorivalmistajan Hondan kotimaa Japani.

Neljän vuoden takaisessa kyselyssä liki kolmanneksen faneista puolelleen saanut Ferrari on tullut alas 18 prosenttiin, mikä pitää punaiset silti edelleen Mercedeksen (11,9%) edellä kolmantena.

Lue myös:

    Uusimmat