Vuoden 2000 tangokuningas Antti Raiski näyttäytyy sosiaalisessa mediassa nyt myös veistostaiteilijana. Miehen Mää olen ahvena -taideteos heijastelee selvästi lastensairaalan kohukalaveistos Kiiskeä ilmaisussaan.
Laulaja Antti Raiski julkaisi eilen keskiviikkona Facebook-sivullaan kuvan tekemästään puisesta kalaveistoksesta.
Tarkkasilmäiset voivat huomata, että Raiskin teos on selvästi vuoropuhelussa toisen suuresti puhututtaneen kala-aiheisen veistoksen kanssa.
Värimaailmaltaan sekä teemaltaan Raisikin raaka ja selkeälinjainen Mää olen ahvena -kalaveistos muistuttaa lastensairaalaan tulevaa Kiiski-veistosta.
Suomen taideyhdistyksen lahjoittamat 20 000 euroa sijoitettiin Veikko Hirvimäen kaksimetriseen puuveistokseen Kalajuttu, joka kulkee tuttavallisemmin nimellä Kiiski. Veistos tullaan ripustamaan lastensairaalan kattoon.
Oman Mää olen ahvena -taideteoksensa Raiski on hinnoitellut samaan hintaluokkaan. Hän pyytää teoksestaan 19 800 euroa.
– Myydään taideteos ”Mää olen ahvena”. Hinta vain 19 800 €, Raiski kirjoittaa Facebookissa julkaiseman kuvan yhteydessä.
Jos kuva ei näy, katso se täältä.
Teos on herättänyt esikuvansa tapaan keskustelua. Siinä missä Kiiskeä on kritisoitu turhan kalliiksi ja hurjan näköiseksi pääsääntöisesti lapsista koostuvalle yleisölleen, Raiskin teos kerää kehuja vahvasta ilmaisusta ja hinnoittelun osuvuudesta.
Mukana on tosin myös veikkauksia, että toinen kalalaji voisi käydä paremmin kaupaksi.
– Kuha kävis kaupaks.
– Ainakin tervehenkistä hintakilpailua löytyy, tämä kun on selvästi halvempi kuin esikuvansa. (Tango)kuninkaallinen affena.
– Mä niin tykkään just tuollaisesta vähän vasemmalla kädellä veistetystä taiteesta!
– Siis kertakaikkisen upea ja vahva taiteellisen käden jälki!
– Vähän liian halpa meidän kotiin.
Torstaina kello puoli kahden aikaan iltapäivällä kuva oli jaettu 2 230 kertaa.
Ensimmäisenä Raiskin taideteoksesta uutisoi Ilta-Sanomat.