Suomi on saanut negatiivisia päätöksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta oikeusprosessien pituudesta. Eläkkeellä oleva poliisiylijohtaja Mikko Paatero käyttää esimerkkinä omaa virkarikossyytettään puidessaan pitkiin oikeusprosesseihin liittyviä haasteita kolumnissaan.
Suomi on oikeusvaltio, siitä ei ole periaatteessa epäilystäkään – vai onko? Oikeusprosessi rikosilmoituksesta lainvoimaiseen päätökseen kestää tuhottoman kauan vähänkin vaikeammissa asioissa.
Olin kirjoittanut tämän kolumnipohjan jo ennen oman juttuni julkistamista. Jutut ovat salaisia esitutkintapöytäkirjoineen, kunnes ne esitetään oikeudenkäynnissä aikanaan. Käytän kuitenkin tässä jutussa oman juttuni aikamääreitä, koska mielestäni se on yksi hyvä esimerkki oikeusprosessin pituudesta. Kohtuuton kesto aiheuttaa monenlaisia haasteita. Tässä kolumnissa esiin ottamani asiat ovat syyttäjän tiedotteessa ja siis julkisia.
Suomi on saanut paljon negatiivisia päätöksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta oikeusprosessien pituudesta myös rikosprosessien osalta. Yhteen aikaan Suomi sai näitä negatiivisia päätöksiä enemmän kuin muut pohjoismaat yhteensä. Minulla ei ole käytössä uusimpia tilastoja, mutta rikosprosessin kesto ei ole ainakaan lyhentynyt Suomessa.
Muistavatko ihmiset vuosien takaisia asioita?
Poliisin tutkinta-aika on pidentynyt ja syyttäjät joutuvat priorisoimaan juttuja ankarasti, jolloin tilanne ei ole syyteajankaan suhteen hallinnassa. Oikeusprosessi on pitkä osittain senkin takia, että hovioikeus aloittaa tutkinnan alusta alkaen käsitellessään valitusta käräjäoikeuden päätöksestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelemien juttujen määrää arvioitaessa on huomattava myös, että vain harva lähtee tämän kaltaiseen raskaaseen, kalliiseen ja pitkään prosessiin.