Ex-poliisiylijohtaja kolumnissaan: Aika rikosilmoituksesta päätökseen on usein kohtuuttoman pitkä

Suomi on oikeusvaltio, siitä ei ole periaatteessa epäilystäkään – vai onko? Oikeusprosessi rikosilmoituksesta lainvoimaiseen päätökseen kestää tuhottoman kauan vähänkin vaikeammissa asioissa.

Olin kirjoittanut tämän kolumnipohjan jo ennen oman juttuni julkistamista. Jutut ovat salaisia esitutkintapöytäkirjoineen, kunnes ne esitetään oikeudenkäynnissä aikanaan. Käytän kuitenkin tässä jutussa oman juttuni aikamääreitä, koska mielestäni se on yksi hyvä esimerkki oikeusprosessin pituudesta. Kohtuuton kesto aiheuttaa monenlaisia haasteita. Tässä kolumnissa esiin ottamani asiat ovat syyttäjän tiedotteessa ja siis julkisia.

Suomi on saanut paljon negatiivisia päätöksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta oikeusprosessien pituudesta myös rikosprosessien osalta. Yhteen aikaan Suomi sai näitä negatiivisia päätöksiä enemmän kuin muut pohjoismaat yhteensä. Minulla ei ole käytössä uusimpia tilastoja, mutta rikosprosessin kesto ei ole ainakaan lyhentynyt Suomessa.

Muistavatko ihmiset vuosien takaisia asioita?

Poliisin tutkinta-aika on pidentynyt ja syyttäjät joutuvat priorisoimaan juttuja ankarasti, jolloin tilanne ei ole syyteajankaan suhteen hallinnassa. Oikeusprosessi on pitkä osittain senkin takia, että hovioikeus aloittaa tutkinnan alusta alkaen käsitellessään valitusta käräjäoikeuden päätöksestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelemien juttujen määrää arvioitaessa on huomattava myös, että vain harva lähtee tämän kaltaiseen raskaaseen, kalliiseen ja pitkään prosessiin.

Käytän oman juttuni aikamääriä esimerkkinä ja vain esimerkkinä. On varmasti lukuisia tapauksia joissa aikamäärät ovat vielä paljon pidemmät. Nyt oikeuden tutkintaan menneessä jutussa tutkintapyyntö tehtiin vuonna 2013, syyteharkinta tehtiin vuonna 2018 ja oikeudenkäynti alkanee tämän vuoden elokuussa. Kyseessä on vuosien 2009 – 2013 aikana tapahtuneet asiat.

Rikosprosessissa yksinkertaiset rutiinijutut hoidetaan kohtuullisen nopeasti, tosin niidenkin kestoa tulisi nopeuttaa ja hoitaa suurelta osin yhden kosketuksen periaatteella.

Pitkissä jutuissa tulee myös muita inhimillisiä asioita esille; miten voidaan ylipäätään edellyttää, että ihmiset muistavat yksityiskohtia kauas taaksepäin, esimerkiksi viiden tai jopa kymmenen vuoden takaisiin asioihin. Aihetta ja muistin toimintaa on paljon tutkittu tieteellisestikin.

Korkean johdon epäilyt kiinnostavat yhteiskuntaa

Rikosprosessin pituuteen vaikuttavat varmuudella ensisijaisesti resurssikysymykset, joihin oikeusvaltion olisi kiireellisesti saatava parannuksia. Tämä on jokaisen suomalaisen etu ja vaatimus. On kuitenkin muitakin ongelmia, joita voitaisiin paremmin ratkaista lainsäädännöllisin ja hallinnollisin keinoin. On myös varmasti mietittävä millä organisaatiolla ja millä resursseilla hoidetaan niin sanotut poliisirikosepäilyt, joista tällä hetkellä vastaa syyttäjä.

Kun epäiltynä on korkeaa virkamies- tai poliittista johtoa, kiinnostaa asia ja tuleekin kiinnostaa yhteiskuntaa laajalti. Tämä tarkoittaa erittäin suurta ja moninkertaista julkisuutta jokaisessa prosessin käänteessä. Kun näin on, tulisi tämän kaltaiset jutut pyrkiä hoitamaan nopeasti jo senkin takia, että niillä saattaa olla merkitystä koko organisaation maineeseen ja luottamukseen.

Julkisuuden kanssa eläminen päivästä toiseen korostuu etenkin pitkissä oikeusprosesseissa. En moiti mediaa, koska epäkohtien esilletuominen on median tehtävä. Media ei kuitenkaan saa olla tuomioistuin, koska on olemassa syyttömyysolettama, joka tarkoittaa että jokainen on syytön, kunnes tuomioistuin toisin päättää.  

Kirjoittaja on entinen poliisiylijohtaja. Hän on yksi neljästä uudesta rikos- ja oikeuskolumnistista MTV.fi:ssä. Muut kirjoittajat ovat käräjätuomari Petra Spring, entinen rikosylikomisario Juha Rautaheimo sekä vakuutusetsivä Christian Rönnbacka.