Ex-missi Emilia Seppänen asuu Espanjassa – poliisit valvovat kansalaisten liikkumista: "Koiran kanssa saa käydä kodin läheisyydessä lenkillä, mutta vain yksi ihminen kerrallaan"

3. Emilia Seppänen, 22 0:53
Emilia Seppänen nähtiin Miss Suomi -kisoissa vuonna 2016.

Espanjassa poliisit valvovat kansalaisten liikkumista. 

Vuoden 2016 Miss Suomi -kisoista tuttu Emilia Seppänen asuu nykyisin Espanjassa, Marbellassa. Maassa on tällä hetkellä poikkeustila koronaviruksen vuoksi, jonka takia kansalaisten liikkumista rajoitetaan radikaalisti. 

Seppänen kertoo MTV Uutisille, että tilanne tuntuu vieläkin epätodelliselta. Hän kertoo, että ohjeistus otetaan maassa tosissaan ja poliisit valvovat katukuvassa sakkojen uhalla, mikäli joku keksii rikkoa ulkonaliikkumiskieltoa. 

– Tämä on vielä hieman opettelua itsellekin. Koiran kanssa saa käydä kodin läheisyydessä lenkillä, mutta vain yksi ihminen kerrallaan ja kunnioittaen turvaväliä muihin. En ole koskaan kuullut Espanjaa näin hiljaisena. Myös välttämättömät asiat voi käydä hoitamassa, kuten apteekissa ja ruokakaupassa käynnit, mutta yksin, Seppänen kertoo. 

Yhteen hiileen

Seppänen ja hänen puolisonsa kävivät täyttämässä ruokavarastojaan valmiiksi viime viikolla, kun tilanne alkoi näyttää siltä, että kotona tullaan viettämään pidempi aika. Espanjassa on käytössä myös ruokapalvelu, mutta sen pariskunta haluaa jättää riskiryhmän käytettäväksi. 

– Oli todella vaikea arvioida, paljonko tarvitsee ruokaa tälle ajalle. Joudutaankin tekemään kauppareissu tässä lähipäivinä. Osasta kaupoista on ruoka loppunut, mutta me olemme saaneet kaikki mitä tarvitaan. En käsitä tätä vessapaperin ja käsidesien hamstrausta ollenkaan, kun tällaisena aikana pitäisi puhaltaa yhteen hiileen, eikä ajatella itsekkäästi.

Ikävä

Seppänen on onnellisessa asemassa, sillä hän saa työskennellä kotoa käsin. Hän tekee työkseen sisältöä sosiaaliseen mediaan sekä tekee töitä sisustussuunnittelufirmalle. Seppänen kokee olevansa myös siksi onnellisessa asemassa, kun saa viettää ajan puolisonsa kanssa, eikä yksin. 

– Meillä on kaikki hyvin täällä, koen meidät tosi onnekkaiksi, kun saamme olla yhdessä tämä aika. Onneksi on oma piha sekä tilaa, niin ei ahdista niin paljoa. 

Vakavasta tilanteesta huolimatta Seppäsellä ei ole käynyt mielessäkään tulla takaisin Suomeen. Hänellä on pysyvä osoite Espanjassa, sekä paikallinen henkilötunnus. Hänelle kuuluu siis täysin samat terveyspalvelut, kuten paikallisille. Koronaviruskriisi on käynnissä kuitenkin nyt joka puolella, myös Suomessa. 

–  Läheiseni ovat pysyneet terveinä ja toivottavasti pysyvät jatkossakin. Huoli on ollut tosi kova omista läheisistä Suomessa ja viime päivinä tuli itkutkin tirautettua. Etenkin kun on tämä välimatka, mutta ollaan yhteyksissä päivittäin ja päivitetään kuulumiset ja tilanteet, hän kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat