Mainos

Ex-maailmanmestari: Ferrarin täytyy tehdä sopimus Kimi Räikkösen kanssa

24:58

Vuoden 1997 F1-maailmanmestari Jacques Villeneuve arvioi, että Ferrarin pitäisi tarjota Kimi Räikköselle uutta sopimusta kaudelle 2019 sen sijaan, että talli kiinnittäisi Sauber-kuljettaja Charles Leclercin Sebastian Vettelin pariksi.

Pääkuvan videolla Kimi Räikkösen kirjan julkaisutilaisuus Helsingin Kampissa.

Ferrari ei ole vielä vahvistanut kuljettajakaksikkoaan kaudelle 2019, vaikka useat lähteet ovat väittäneet Leclercin korvaavan Räikkösen.

Vettelillä on sopimus Ferrarin kanssa kauden 2020 loppuun saakka. Villeneuve olisi huolissaan, jos Leclercin kaltainen nuori kuljettaja joutuisi nelinkertaisen maailmanmestarin Vettelin pariksi.

– Katsokaa nyt sitä työtä, mitä Kimi tekee. Hän on kolmantena MM-pisteissä. Hän on usein nopeampi kuin Vettel. Enimmilläänkin hän jää tallikaveristaan vain kymmenyksiä. Hän on myös ensiarvoisen tärkeä auton kehittämisessä. Koko tiimi toimii nyt fantastisesti, Villeneuve arvioi ESPN:n mukaan F1-podcastissa.

– Nyt kun Vettelin viereen heittäisi nuoren "poikasen", niin mitä tapahtuisi? Vettel söisi hänet elävältä. Joko hän tuhoaisi poikasen tai homma päättyisi kyyneliin. Samalla Ferrari hidastuisi. Se ei olisi rakentavaa.

Villeneuven mukaan Leclerc tarvitsisi vielä ainakin vuoden kehittyäkseen Sauberilla, jolla on läheiset suhteet Ferrariin.

– Charles tekee edelleen virheitä. Hänelle olisi hämmentävää siirtyä Ferrarille. Kuljettajaa täytyy valmistella sellaiseen pari vuotta, Villeneuve perustelee.

– Ferrari ei ole talli, joka valmistelee kuljettajia. Se on kärkitalli. Kärkitalli maksaa kuljettajille siitä, kun he ovat parhaimmillaan. Siksi on junioritallit, joissa kuljettajat valmistetaan, vuoden 1997 maailmanmestari paukuttaa.

F1 jatkuu viikon päästä viikonloppuna Belgian GP:llä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.