Pitkän ja menestyksekkään nyrkkeilyuransa päättänyt Eva Wahlström ehti olla vuosien ajan pioneeri ja roolimalli Suomessa, armottomassa lajissaan. 39-vuotias Wahlström omistautui nyrkkeilylle jääräpäisesti ja teki valtaisan työmäärän noustakseen huipulle asti.
LUE MYÖS: Kommentti: Eva Wahlströmin räiskyvä hymy hämäsi – sen takana paiski töitä Suomi-urheilun periksiantamaton esikuva
Wahlströmistä voi moni urheilijalupaus ottaa tulevaisuudessakin mallia. Voimakastahtoinen loviisalaislähtöinen nyrkkeilijä raivasi tiensä lajinsa absoluuttiselle huipulle, vaikka minään suurena lahjakkuutena häntä ei pidetty.
Työnteon lahja hänellä kuitenkin oli – ja juuri se mahdollisti pitkäjänteisen ja systemaattisen kehityksen.
– Aloin harjoitella melkein heti kaksi kertaa päivässä, eikä minulla ollut esikuvia, Wahlström kertoo MTV Urheilulle ilmoitettuaan uransa päättymisestä.
– Minulla oli semmoinen motto mielessä, jonka olin oppinut jostain, että ”jokainen harjoitus, jonka jätät tekemättä, on paras mahdollinen lahja sun pahimmalle vastustajalle”. Ajattelin, etten anna ainuttakaan lahjaa vastustajalleni.
– Harjoittelin niin paljon, että kun menin iltaisin nukkumaan, menin verkkarit jalassa, jotta pääsen aamulla lenkille, Wahlström nauraa.
Itku ensimmäisestä lyönnistä
Wahlström pitää hyvänä alkuna, ettei Loviisan salilla tehty mitään numeroa siitä, että hän oli 15-vuotias tyttö varsin maskuliinisessa ympäristössä.
– Voitin ensimmäisen otteluni, mutta sen jälkeen hävisin tosi paljon. Meillä oli amatööreinä ottelukirjoja, joihin merkataan jokainen ottelu ja vastustaja. Kaksi ekaa sivua ovat pelkkiä häviöitä, Wahlström heittää.
– Mutta ei se minua haitannut yhtään. Olin vain niin tosi innostunut siitä nyrkkeilystä semmoisenaan.
Lahjojen puutetta Wahlström korvasi määrätietoisesti pakonomaisella halulla oppia asioita, joita hän ei osannut luonnostaan.
– Kyllä minusta tuntuu, että se oli jääräpäisyys myös, joka sai minut harjoittelemaan niin paljon. ”Mun on pakko oppia. Mä en tajuu tätä. Mun on pakko oppia”, Wahlström kertoo harjoittelustaan.
– Ensimmäisen kerran, kun sparrasin harjoitusottelussa, minua osui nenään, ja aloin itkeä. Ajattelin, etten enää tule tänne, mutta ajattelin, kun pyöräilin kotiin, että vitsi, pakko mennä huomenna yrittämään uudestaan.
MM-voittoakin suurempia hetkiä
Maailmanmestaruuden voittaminen vuonna 2015 saattaa vaikuttaa Wahlströmin uran suurimmalta kohokohdalta, mutta urheilijan itsensä mukaan tämä ei kuitenkaan nouse hänen mielessään upeimmaksi yksittäiseksi hetkeksi.
– Maailmanmestaruuden voittaminen ei ollut semmoinen unelmien täyttymys. Se oli enemmän sellainen työ, joka oli tehtävä, Wahlström tokaisee.
– Olin tiennyt nuoresta saakka, että minusta tulee maailmanmestari, ja teen niin paljon duunia ja käännän kaikki kivet, jotta minusta tulee maailmanmestari. Sitten se oli vain sellaista, että ”minun täytyy suorittaa tämä”.
– Olin jotenkin onnellinen, että onnistuin. Sen jälkeen olen tavallaan vapaa. Mutta kyllä minulle on ollut isompia asioita vaikka ensimmäisen Suomen mestaruuteni voittaminen. Se oli paljon siistimpää, ja sitten debyyttiotteluni (ammattilaisena), kun olin ollut vuosia loukkaantunut ja jopa kävelykyvytön.
– Sitten palasin kehään ammattilaisena ja tyrmäsin vastustajani. Silloin sain taas takaisin osan itsestäni, kun taas nyrkkeilin. Se oli minulle paljon isompi asia, Wahlström muistelee.