Robert Heleniukselle kilon lihaa päivässä syöttävä tukipilari näki suomalaisjättiläisen hädän – kritisoitu yhteistyö sai alkunsa tunteikkaasta hetkestä: "Haluan sinun auttavan minua"

Robert Helenius palasi Suomeen:"Seuraavaksi MM-otteluun" 2:06
Robert Helenius nousi pahasta ahdingosta MM-ottelun kynnykselle. Hän antaa suuren kiitoksen tästä valmentajalleen Johan Lindströmille. Tulosruutu tapasi Heleniuksen Las Vegasista paluun jälkeen.

Kun ahvenanmaalainen nyrkkeilyvalmentaja Johan Lindström aloitti työt Robert Heleniuksen kanssa, Suomen kirkkaimman nyrkkeilytoivon ura alkoi olla jo pahasti hiipumassa. Lähes kahdeksan vuotta myöhemmin Helenius on paremmassa kunnossa kuin koskaan – ja myös lähempänä MM-ottelua kuin milloinkaan aiemmin. Mitä välissä on tapahtunut?

Kaksi iloista karvanaamaa istuivat väsyneinä mutta onnellisina lehdistön eteen tiistaina palattuaan juuri Suomeen Las Vegasin jättimäisestä nyrkkeilyillasta. Taskussa oli tyrmäysvoitto uusintaottelussa Puolan Adam Kownackia vastaan.

Nyt tietä raivataan kohti MM-ottelua ottelijan lähestyessä 38 vuoden ikää. Urakehitys on ollut poikkeuksellinen ja se on myös vaatinut poikkeuksellista yhteistyötä onnistuakseen.

Helenius oli saapuessaan Lindströmin puheille loppuvuodesta 2013 romuna monella tapaa. Edellisvuonna leikattu olkapää ei kestänyt ottelemista, ja jumiutuminen surkeaan sopimukseen saksalaisen Sauerland-tallin kanssa oli katkaista uran lopullisesti.

Maarianhaminassa omaa saliaan pyörittäneellä Johan Lindströmillä ei tuolloin ollut vielä mitään kokemusta ammattilaisnyrkkeilystä, mutta Helenius oli valmiina kääntämään jokaisen kiven päästääkseen uudelleen jaloilleen.

– Hän tuli luokseni ja pyysi apua loukkaantumistensa kanssa. Aloitimme fysiikkatreeneillä ja parin viikon jälkeen aloimme tehdä enemmän ja enemmän treeniä. Kutsuin hänet kotiini, saunoimme, otimme oluet ja vähän makkaraa, Lindström naurahtaa.

– Kysyin häneltä, että mitä haluat minun tekevän ja paljonko haluat minun käyttävän aikaani tähän. Hän istui siinä, katsoi minua ja sanoi: "Haluan olla jonain päivänä maailmanmestari, ja haluan sinun auttavan minua".

Karvanaamat löivät kättä päälle. Lindström päätti myydä salinsa ja satsata kaiken aikansa Heleniuksen harjoittamiseen. Tuota päivää lähes kahdeksan vuotta sitten ei Heleniuksen ole tarvinnut katua, vaikka matka takaisin huipulle on ollut äärimmäisen pitkä ja kivinen.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Helenius oli rikki fyysisesti ja psyykkisesti

Lindströmin valmennukseen siirryttyään Heleniuksesta ei voinut puhua ammattinyrkkeilijänä vielä muutamaan vuoteen. Sopimuskiista Sauerlandin kanssa piti porvoolaista pihdeissään, eikä hän olisi loukkaantumistensa kanssa pystynyt ottelemaankaan.

Kun Helenius nousi jälleen vuonna 2015 kehään omine lupineen, Sauerland haastoi hänet oikeuteen. Riita ratkesi viimein vuonna 2016. Keskellä painajaista elänyt "Nordic Nightmare" oli lopulta vapaa, mutta yltä päältä veloissa.

– Olin niin rikki, kun tulin Saksan ajasta, että siinä kesti varmaan kaksi kolme vuotta ennen kuin pääsin aloittamaan nyrkkeilyn uudelleen. Nyt vasta tuntuu, että olen tullut takaisin, mutta paremmassa psyykkisessä ja fyysisessä kunnossa, Helenius kertoo Las Vegasin voittonsa jälkeen.

– Hän on se, joka on saanut minut takaisin oikeille raiteille. Varmastikaan ilman häntä en olisi enää nyrkkeilijä. Minulla olivat paikat niin rikki, etten olisi pystynyt jatkamaan. Siitä kaikesta on kiitos hänelle, että minä pystyn olemaan tässä, Helenius sanoo Lindströmistä.

Isoja sanoja.

Kritiikki Ahvenanmaalle muutosta meni toisesta korvasta ulos

Heleniuksen muutto Ahvenanmaalle sai tuolloin – ja vielä paljon myöhemminkin – osakseen hymähdyksiä ja epäilyksiä. Jos Suomi on ammattinyrkkeilymaana jo lähtökohtaisesti saari, niin Ahvenanmaa on sitä ihan maantieteellisestikin.

Lindström kyllä tiesi Heleniuksen oltuaan nyrkkeilyvalmentajana jo parikymmentä vuotta, mutta toisaalta hänellä ei ollut paljoakaan kosketusta Suomen puolen nyrkkeilypiireihin. Miten tämä mies voisi auttaa Suomen ykköstoivoa eteenpäin? Kielimuuri sentään suojasi arvostelevilta kommenteilta.

– En minä oikeasti välittänyt siitä, mitä ihmiset ajattelivat, Lindström sanoo.

– Eivät he ymmärrä sitä holistista ajattelua, josta kamppailulajeissa on kyse. Ei kyse ole vain siitä, että opettelet pari huonoa tekniikkaa, ja se on sitten siinä. Sinun täytyy tehdä kaikki oikein henkisesti, fyysisesti, teknisesti ja myös ravinnollisesti päästäksesi huipulle.

– En ole tässä työssä hankkimassa ystäviä. Luotin omiin metodeihini. Meillä klikkasi, ja yhteistyömme toimii todella hyvin. En sano tietäväni kaikkea, enkä tiedäkään. Pidän itseäni elämäntapaopiskelijana. Siksi varmaan olen kehittynyt niin paljon. En ole ylimielinen, Lindström sanoo.

Viimeisen sanan hän painottaa suomeksi. Edellinen suomen kielen sana tässä haastattelussa oli alussa mainittu makkara.

Kilo lihaa päivässä

Kun Lindström alkoi tehdä töitä nyrkkeilijä Heleniuksen palauttamiseksi siihen pisteeseen, missä tämä oli ennen loukkaantumisia ollut, hän aloitti työt urheilija Heleniuksen kehittämisestä. Tältä oli pudonnut olkapääleikkauksen jälkeen lihasmassasta peräti yhdeksän kiloa.

Säkin takominen sai salilla jäädä hetkeksi. Kuntopohjaa alettiin luoda muun muassa ruokavaliota muuttamalla. Muutamien kokeilujen jälkeen Heleniukselle valikoitui carnivore-dieetti – kritiikkiäkin osakseen saanut lihansyöjädieetti, jossa koko ravinto perustuu lihaan ja muihin eläinpohjaisiin tuotteisiin.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Kaksimetrinen Helenius oli viimeisen punnituksensa mukaan reilun 111 kilon ottelupainossa. Tällaista monsteria ei ihan pienillä annoksilla ruokita.

– Normaalisti hän syö kahdesti päivässä. Joka päivä kilo lihaa ja viidestä kymmeneen kananmunaa. Vähän maksaa, kalaa ja voita. Siinä on paljon kaloreita, mutta ne ovat hyviä, Lindström luettelee.

Eläimelliseen ruokavalioon kuuluvat myös muut sisäelimet, kuten sydän. Jopa kerma kuuluu tähän diettiin. Aamulla Helenius ei syö mitään ennen treeneihin tuloa.

–  Sehän alkaa vasta nyt periaatteessa näkyä, Helenius toteaa.

– Totta kai tulokset alkoivat näkyä heti treeneissä, mutta se, että se näkyy kropassa ja jaksamisessa, siinä kestää aika monta vuotta, hän jatkaa.

Lindström huomasi Heleniuksen kropan tottelevan carnivorea erittäin hyvin. Ruokavaliota on jatkettu jo noin viiden vuoden ajan.

– Hänen tulehdusarvonsa ovat matalalla, hän palautuu erittäin nopeasti sekä tavallisesta että kardioharjoittelusta. Hän on terveempi ja hänen nivelensä tuntuvat paremmilta, Lindström kertoo.

Tylsä saksalaistyyli meni uusiksi

Aloittaessaan yhteistyön lempeän jättiläisensä kanssa Lindström huomasi Heleniuksen nyrkkeilytyylissä kehitettävää. Hän oli toki päässyt urallaan pitkälle isä Karl Heleniuksen ja Sauerlandin tallin valmennuksenssa, mutta tätäkin puolta alettiin työstää uusiksi.

– Hän oli todella hyvä koulunyrkkeilijä. Minä näin hänet kuitenkin hiomattomana timanttina, joka piti vain laittaa paineen alle hiilen tavoin. Laitoin hänet paineen alle fyysisellä puolella. Nyt hänestä alkaa tulla timantti, Lindström vertaa.

– Haluan kehittää enemmän hänen luontaista tyyliään. Enemmän liikettä ja enemmän outoja tapoja antaa iskuja eri kulmista kuin sitä tavanomaista ja tylsää saksalaista tyyliä, joka hänellä on ollut alusta asti.

Kaikki tapahtuu tekniselläkin puolella kokeilujen kautta. Jos jokin tapa toimittaa viimeinen isku perille ei Heleniuksen mielestä istu hänelle, Lindström muokkaa harjoittelua vastaamaan paremmin nyrkkeilijän omaa luonnollista tyyliä.

– Minä menen aika tieteelliseltä pohjalta, mutta myös näppituntumalla siitä, miltä Robertista tuntuu sinä päivänä.

– Kaikkien harjoitusten pitäisi olla tulosperusteisia. Kaikkea pitäisi pystyä mittaamaan. Kun pystyt mittaamaan tuloksiasi, tiedät oikeasti, että tekemäsi asia kehittää sinua. Muuten sinä vain vietät aikaasi salilla, Lindström huomauttaa.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Ystävyys kantoi vaikeiden aikojen yli

Lindström sai Las Vegasista palatessaan ansaitut kiitokset Kansainvälisen nyrkkeilyliiton Aiban valmentajakomission puheenjohtajalta Ervin Kadeelta.

Parrassaan Heleniuksen kaksi päätä lyhyemmältä veljeltä näyttävä valmentaja on tuttu näky ottelijan kulmauksesta, mutta Manner-Suomessa häntä ei tähän asti ole liiemmin osattu arvostaa.

Lindströmillä on ollut suuri merkitys myös Heleniuksen mielialan pysymisessä korkealla, vaikka uusintaottelu Kownackia vastaan siirtyi koronapandemian takia eteenpäin peräti neljä kertaa ja ottelija joutui lainailemaan rahaa sieltä täältä, jotta hänen kolmilapsinen perheensä saatiin ruokittua.

Aika ennen Las Vegasin jättipottia oli raskasta myös valmentajalle. Vuosien saatossa luotu ystävyyssuhde auttoi kuitenkin kaksikon vaikeiden aikojen yli.

– Voi pojat, Lindström huokaisee.

– Kaikki piti aloittaa joka kerta alusta, koska teemme yleensä harjoitukset tietyissä jaksoissa. On tietyt viikot räjähtävyydelle, tietyt nyrkkeilytekniikalle ja sitten tietysti itse leiri, joka pitää sisällään vähintään viisi kuusi viikkoa sparrausta.

– Ihmisten tuominen paikalle on todella kallista ja se oli myös korona-aikana erittäin hankalaa. On ollut todella raskasta keskeyttää yksi leiri ja aloittaa alusta.

– Se on myös ollut hyvä paikka oppia. Olemme tulleet siitä vain vahvemmiksi ja fiksummiksi. En valita nyt, koska se kääntyi meidän kannaltamme todella hyvin. Se oli kuitenkin raskainta, ettei tiennyt, mitä tapahtuu. Kun et tiedä, mitä varten treenaat, se on henkisesti erittäin raskasta.

Lue myös:

    Uusimmat