Mainos

Europarlamentin jättävä Liisa Jaakonsaari huolissaan oikeistopopulistien noususta eurovaaleissa: "Äärioikeistojoukko voi lamauttaa työn"

7:47

Vaikka Euroopan parlamentissa on 751 meppiä ja eduskunnassa 200 kansanedustajaa, voi yksittäinen euroedustaja vaikuttaa yksittäistä kansanedustajaa enemmän, sanoo SDP:n Liisa Jaakonsaari. MTV Uutiset tapasi europarlamentin jättävän Jaakonsaaren Strasbourgissa.

– Niin erikoista kuin se on, niin täällä pystyy enemmän vaikuttamaan yksittäinen edustaja kuin Suomen eduskunnassa, europarlamentissa kymmenen vuotta istunut Jaakonsaari sanoo.  

Yksittäisen mepin rooli kasvaa, jos hän saa esittelijän tai varjoesittelijän tehtäviä. 

– Varjoesittelijänä voi sanoa, että emme hyväksy tätä, jos ette ota näkemyksiämme huomioon. Sitten yleensä ne aina otetaan, Jaakonsaari kertoo.

Jaakonsaari toivoo, että EU:ssa lisättäisiin parlamentaarikkojen valtaa. Hänen mielestään unioni on yhä teknokraattien paratiisi, mistä sitä varsinkin takavuosina kritisoitiin.

Populistit ottamassa vaalivoiton

Toukokuun eurovaaleissa europarlamenttiin uskotaan nousevan aiempaa enemmän oikeistopopulisteja, jotka ovat myös viritelleet tiiviimpää yhteistyötä Italian Matteo Salvinin johdolla. Mukana on myös Suomesta perussuomalaiset.

Europarlamentissa keskustaoikeistolainen Euroopan kansanpuolue (EPP) sekä Jaakonsaaren edustama sosialistien ja demokraattien ryhmä (S&D) ovat perinteisesti saaneet yhteenlaskettuna enemmistön ja pystyneet näin päättämään keskenään monista asioista. Myös tämän on odotettu vaaleissa muuttuvan, sillä niiden yhteenlaskettu paikkamäärä on laskemassa alle 50 prosentin.

– Jos niin ei tapahdu, että tulee Eurooppaa rakentava enemmistö, populisti- ja äärioikestojoukko voi lamauttaa työn, Jaakonsaari arvioi.

Miten Jaakonsaari arvioi omaa onnistumistaan parlamentissa? Entä mitä hän ajattelee brexitissä? Katso jutun videolta.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja