Juna kulkee, Eurooppa riitelee ja populistit porskuttavat.
Eurooppa, josta piti tulla maailman kilpailukykyisin maanosa, ei kilpaile ja on kyvytön. Aika menee jäsenten väliseen jänkättämiseen ja pilkkujen paimentamiseen. Voittajilla on soinilainen hymy.
Nokian historiallinen yhtiökokous oli uutinen myös muualla Euroopassa. Suurennuslasi oli kuitenkin suunnattu muualle kuin meillä Suomessa.
Esimerkiksi Saksassa ei puhuttu omaan itseriittoisuuteensa pysyvästi pakahtuneesta Nokian kultakauden ykkösketjusta eikä ”myyrä” Stephen Elopin ökykorvauksista. Maisemaa maalattin isommalla pensselillä. Nokialaisten kapuloiden myynti Bill Gatesin oppipojille naulattiin yhdeksi varoittavaksi merkiksi siitä, että teknologisen kehityksen ja tulevaisuuden rakentamisen tahti määrätään muualla – ennen muuta Yhdysvalloissa ja Aasiassa.
Tai ainakin rahan tästä kaikesta keräävät muut. Eurooppa pulppuaa kyllä uusia innovaatioita. Niitä puhkeaa kukkaan myös suomalaisesta ikiroudasta. Mutta maailmaa valloittavia kestomenestyksiä ei puhtaasti eurooppalaisin voimin synny. Ei, vaikka tilastojen valossa EU-alueelta pitäisi löytyä kosolti taloudellista vipuvartta.
Väitteet ovat karuja, mutta niissä on vinha perä. Yrittäkääpä luetella kaikki ne tämän hetken johtavat globaalit teknologiajätit, jotka ovat eurooppalaisissa käsissä. Aivan. Luettelo on korkeintaan olematon.
Eikä jatkokaan välttämättä näytä hyvältä. Ei, vaikka Supercellin miljardikauppa oli kiistattta häikäisevä, kunnioitettava ja onnittelemisen arvoinen. Loppupeleissä totuus on eurooppalaisittain kaikkea muuta kuin mairitteleva: innovaatioita ei saada kaupalliseen lentoon ilman aasialaisia muskeleita. Ja se, jolla on sekä muskelit että enemmistö osakkeista, sanoo viimeisen sanan.