Eurooppa riitelee

Eurooppa, josta piti tulla maailman kilpailukykyisin maanosa, ei kilpaile ja on kyvytön. Aika menee jäsenten väliseen jänkättämiseen ja pilkkujen paimentamiseen. Voittajilla on soinilainen hymy.

Nokian historiallinen yhtiökokous oli uutinen myös muualla Euroopassa. Suurennuslasi oli kuitenkin suunnattu muualle kuin meillä Suomessa.

Esimerkiksi Saksassa ei puhuttu omaan itseriittoisuuteensa pysyvästi pakahtuneesta Nokian kultakauden ykkösketjusta eikä ”myyrä” Stephen Elopin ökykorvauksista. Maisemaa maalattin isommalla pensselillä. Nokialaisten kapuloiden myynti Bill Gatesin oppipojille naulattiin yhdeksi varoittavaksi merkiksi siitä, että teknologisen kehityksen ja tulevaisuuden rakentamisen tahti määrätään muualla – ennen muuta Yhdysvalloissa ja Aasiassa.

Tai ainakin rahan tästä kaikesta keräävät muut. Eurooppa pulppuaa kyllä uusia innovaatioita. Niitä puhkeaa kukkaan myös suomalaisesta ikiroudasta. Mutta maailmaa valloittavia kestomenestyksiä ei puhtaasti eurooppalaisin voimin synny. Ei, vaikka tilastojen valossa EU-alueelta pitäisi löytyä kosolti taloudellista vipuvartta.

Väitteet ovat karuja, mutta niissä on vinha perä. Yrittäkääpä luetella kaikki ne tämän hetken johtavat globaalit teknologiajätit, jotka ovat eurooppalaisissa käsissä. Aivan. Luettelo on korkeintaan olematon.

Eikä jatkokaan välttämättä näytä hyvältä. Ei, vaikka Supercellin miljardikauppa oli kiistattta häikäisevä, kunnioitettava ja onnittelemisen arvoinen. Loppupeleissä totuus on eurooppalaisittain kaikkea muuta kuin mairitteleva: innovaatioita ei saada kaupalliseen lentoon ilman aasialaisia muskeleita. Ja se, jolla on sekä muskelit että enemmistö osakkeista, sanoo viimeisen sanan.

Syitä aasianjussien ja amerikanpekkojen etumatkaan on paljon. Yksi keskeisimmistä on Euroopan kyvyttömyys yhdistää voimia. Se näkyy kaikessa. Myös maanosan taloudellisen kilpailukyvyn parantamisessa.

Kun euroalueen velkakriisi rysähtyi syliin ja syveni, vahvat maat, Saksa etunenässä ja Suomi vanavedessä, keskittyivät sättimään ”laiskoja” ja yli varojensa eläviä eteläeurooppalaisia. Sättimiseen oli syytä, mutta ongelmien ratkaisemisessa ”yhteinen etu” oli vieraskielinen termi, joka ei vahingossakaan eksynyt neuvottelupöydillä notkuneisiin paperipinoihin.

Nyt, kun tunnelin päässä alkaa näkyä valoa, tasapuolisuuden vuoksi on innostuttu ruoskimaan vaihtotaseen ylijäämässä piehtaroivaa ”liian kilpailukykyistä” Saksaa. Tässäkin tapauksessa ruoskimiseen on toki syytä. Saksan pitäisi investoida enemmän, jotta syntyisi koko kansainvälistä taloutta elvyttävää kysyntää.

Euroalueella alati rehottavan keskinäisen syyttelyn keskellä unohdetaan kuitenkin liian usein, että 40 prosenttia Saksan hyvin kaupaksi käyvistä vientituotteista on rakennettu muualta, ennen muuta EU-alueelta tulevista osista. Kaikki siis hyötyvät väkevästi puskevasta talousveturista. Sen kilpailukykyisen vientiteollisuuden heikentäminen esimerkiksi kovemmilla palkankorotuksilla vain lisäisi koko rahaliiton ongelmia.

Pelkän Saksan viennin varaan rakentaminen ei tosin sekään lyö pitkään leiville. EU:n suurimman kansantalouden menestys lepää liian paljon sellaisten tuotteiden varassa, joita kehittyvät taloudet kaipaavat vielä toistaiseksi kipeästi, mutta kehittyneillä markkinoilla niiden myynnin kasvu on tyrehtynyt.

EU-maiden pitäisi lyödä hynttyyt yhteen ja visioida yhdessä, millä tuotteilla ja palveluilla menestytään tulevaisuudessa. Bensaa kohtuuttomasti horottavat bemarit vyöryvät kohti auringonlaskua. Siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Juuri tällaisissa suurissa yhteisissä ponnistuksissa EU on pelottavan voimaton. Eikä voimaa tule, jos ei ole yhteistä poliittista tahtoa.

Brysseliin luotu organisaatio ja sinne eri puolilta Eurooppaa lähetetyt taatusti taitavat ihmiset keskittyvät paimentamaan pilkuille oikeita paikkoja. Näin siksi, että jäsenmaat eivät pysty tekemään poliittisia päätöksiä isoista maanosan kannalta tärkeistä asioista. Pipertäminen on ymmärrettävää. Byrokratia todistaa omaa tarpeellisuuttaan jauhamalla jotain.

Kuka tästä kaikesta hyötyy? Eurooppalainen populisti, joka sanoo, että EU puuttuu liikaa jäsenmaiden ja niiden kansalaisten asioihin ja syytää veronmaksajien rahaa pohjattomiin kaivoihin. Näitä soinilaisittain ylimielisesti hymyileviä kansan kiihottajia kansa äänestää tulevissa eurovaaleissa. Valitettavasti.