Eurooppa pelkää kylmää talvea, kun energian hinnat ovat nousussa – Saarikko: Mahdolliset tuet kansalaisille on pidettävä kansallisina

3:35
Syyskuun lopussa arvioitiin, että sähkön pörssihinta pysyy korkealla koko loppuvuoden.

Sähkön hinta on nousussa erityisesti Keski-Euroopassa, ja energian hinta oli yksi pääaiheista EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa Luxemburgissa. Suomen valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoo Suomen kannattavan mahdollisia kansallisia tukia pienituloisten auttamiseksi.

Koronakriisi on vasta väistymässä, kun Euroopassa on syntymässä uuden kriisin uhka. Energian hinta on kallistumassa useista eri syistä, mikä panee pienituloiset kotitaloudet erityisesti Keski-Euroopassa hankalaan asemaan.

Tämän tiedostivat myös EU:n valtiovarainministerit tänään päättyneessä kahden päivän kokouksessaan.

– Kokouksessa oli vahva painotus energian hintojen noususta aiheutuvan kriisin uhkaan. Ongelma on enemmän tapetilla Keski-Euroopassa. Maiden tilanteet eivät ole yhtä pahoja. Puhetta on ollut kansalaisten mielialasta ja kohtuuttomista tilanteista, kun energian hinta nousee kymmeniä prosentteja, valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi kokouksen jälkeen tiedotustilaisuudessa.

Saarikon mukaan erityisesti Keski-Euroopan maat esittivät useita erilaisia välineitä ongelman ratkaisemiseksi. Saarikon mukaan Suomen linjana on, että mahdolliset pienituloisille suuntautuvat kompensaatiot ovat kansallisia ratkaisuja. Ainakin vielä.

– Olen todennut, että tuet kansalaisille on pidettävä kansallisina. Energian hinnan nousulla on vaikutusta inflaatioon ja talouskasvuun.

– Onko hintojen nousu rakenteellinen kysymys vai väliaikainen ilmiö? Jos se on rakenteellinen ilmiö, silloin on hyvä pohtia yhteisiä ratkaisuja. Suomi tarkkailee tilannetta, Saarikko sanoi.

Kuinka kylmä talvi tulee?

Saarikon mukaan on ennenaikaista arvioida sitä, mihin energiaratkaisuihin Suomi voisi olla valmis EU-tasolla, koska toistaiseksi on kuultu vain yksittäisten maiden ajatuksia.

Lisäksi tulevan talven energian kysynnästä ei vielä tiedetä tarkasti.

– Myös sääolosuhteet ovat ratkaisevia. Mitä kylmempi talvi tulee, sitä suurempi riski on, että tilanne heikkenee. Emme kuitenkaan pidä hyvänä suoraa puuttumista markkinoiden toimintaan, Saarikko puhui.

Keskustelu energian hinnasta jatkuu EU:ssa energiakysymyksistä vastaavien ministereiden kesken ja todennäköisesti myös valtiojohtajien huippukokouksessa.

Pohjoismaissa energian hintaan vaikuttaa esimerkiksi se, että kesä ja syksy ovat olleet kuivia, mikä on vaikuttanut vesivoiman tuotantoon.

Muualla Euroopassa käytetään Pohjoismaita enemmän maakaasua ja kivihiiltä, joiden hinta on muun muassa päästökaupan myötä noussut.

– Olennaista on kiinnittää huomiota uusiutuvan energian lisäämiseen. Suomi on näin tehnyt ja tällä tiellä on syytä jatkaa, jotta ei olla riippuvaisia öljystä ja kaasusta. Uusiutuva energia on osa ratkaisua, Saarikko toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja