EU:n talousnäkymät kohentuneet

EU-alueen talouskasvunäkymät ovat paranemaan päin, totesi finanssikomissaari Yves-Thibault de Silguy tänään Turussa. Hän ennakoi, että komission kasvuennusteet tälle ja ensi vuodelle, 2 ja 2,7 prosenttia, saattavat jopa ylittyä. Lukuja saatetaan korottaa marraskuussa, jolloin komissio antaa seuraavan talousennusteensa, komissaari ennakoi. Komissaari de Silguy puhui epävirallisen valtiovarainministerikokouksen yhteydessä. Hän kehotti, tavalliseen tapaansa EU-maita jatkamaan budjettiensa alijäämien kokoonkuromista ja rakenneuudistuksia, ja arveli euron jo suojelleen Emu-maita maailman talouskriisien vaikutuksilta.

Turun kokous on viimeinen johon de Silguy osallistuu, koska Romano Prodin uuden komission nimitykset vahvistetaan keskiviikkona EU-parlamentissa. Komissaari sanoi lähtevänsä tehtävästään tyytyväisenä, koska talous- ja rahaliitto Emu on saanut hyvän lähdön. Omasta tulevaisuudestaan hänellä ei ollut vielä kerrottavaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat