EU:n komissio tukee uutta matkapuhelintekniikkaa

EU:n komissio tukee kolmannen sukupolven matkapuhelintekniikan (UMTS) kehittämistä. Komissio esitti tänään uuden tekniikan käyttöönoton yhteensovittamista EU-maissa.

EU:n osuudeksi uudessa teknologiassa tulee kaikkien viidentoista EU-maan lainsäädännön yhdenmukaistaminen mitä tulee mm. uutta tekniikkaa koskeviin lisensseihin. Tavoitteena on, että tekniikkaa voidaan käyttää koko EU:n alueella ja myös maailmanlaajuisesti, kuten GSM-puhelimia tällä hetkellä.

Kolmannen sukupolven matkapuhelimia odotetaan markkinoille vuonna 2002. Uudet puhelimet pystyvät välittämään multimediapalveluita ja suuria tietomääriä tavalla, johon tämänhetkinen tekniikka ei pysty. Telealan yritykset, mm. Nokia ja Ericsson pääsivät tammikuun lopulla Euroopan telekommunikaatioalan standardisointijärjestön Etsin puitteissa sopimukseen uudesta tekniikasta. EU:n komissio toivoo, että UTMS:ta tulee yhtä menestyksekäs kuin GSM:sta, jota pidetään suurena menestyksenä eurooppalaiselle teollisuudelle. Komission aloitetta käsitellään seuraavaksi EU:n parlamentissa ja ministerineuvostossa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat